maanantai 2. heinäkuuta 2018

Viikon 26 ruokapäiväkirja

Pidin kuvamuotoista ruokapäiväkirjaa nyt jo kolmannen viikon putkeen, vaan vieläkään se ei sujunut ihan täysin rutiinilla eli osa ruuista on jäänyt kuvaamatta. Kalorilaskuriin on silti syötetty ihan kaikki. Tein myös nyt niin, että aloitin viikon loogisesti maanataista. Tässäpä näitä kuvakoosteita olkaa hyvä:

Maanantai 25.6.2018: Aamupalaksi "fritata" eli perunamunakas jossa myös chorizoa ja fetajuustoa, kylkeen vähän kasviksia; Lounaaksi "rapeita" kalapaloja kermaviilikastikkeella ja salaatilla; Aikaiseksi päivälliseksi 15 cm subi Spicy Italian parmesan-oreganoleivällä; Iltapalaksi Helsingin kodissa valmiita kanaranskalaisia. Olen vihdoin alkanut pakata ja myydä vähän huonekaluja, niin parina iltana tuli oltua Helsingissä.

Tiistai 26.6.2018: Aamupalaa työpaikan lounasravintolasta, metwursti-reissari ja kananmuna, toisen puolen leivästä jätin syömättä; Nakkeja ja salaattia ja hedelmäjogurttia; Tamperelaisen grillaamaa kanaa ja halloumia, fetajuustoa ja cashew-pähkinöitä sisältävää salaattia ja Gochujang-kastike; Iltapalaksi Juhannuksesta jääneitä juustoja, päärynähilloa, Tuc-keksejä ja kalamata-oliiveja.

Keskiviikko 27.6.2018: Aamupalaksi sama setti kuin tiistaina työpaikan lounasravintolasta; Lounaaksi eilisiä kalapaloja, porkkanalättyjä, chilikermaviiliä ja salaattia ja jälkkäriksi Marianne-rahkaa; Aikaiseksi päivälliseksi 15 cm subi Spicy Italian parmesan-oregano -leivässä; Iltapalaksi Mäkkäristä Double Nacho hampurilainen, Hot wingsejä ja Mozzarellatikkuja Helsingissä.

Torstai 28.6.2018: Aamupalaksi melkein sama setti kuin tiistaina ja keskiviikkonakin, ainoa vaan että leivän välissä oli kinkkua ja paistettu kananmuna; Lomapullaa, mä siis vihaan tätä aikaa kun jengi jää lomille kun aina on jotain herkkua tarjolla. Oon myös vähän katkera tästä kesälomattomuudesta..; Lounaalla käytiin oikein ulkona syömässä yhden golf-kentän ravintolassa, uunimakkaraa, muusia, kaalilaatikkoa (ihan törky-hyvää) ja salaattia; Välipalaksi Lidlin nakki-croissant kun menin kampaajalle; Illallinen Tampereen Sandrossa, jossa me vedettiin toi setti Tamperelaisen kanssa puoliksi. Ihan kaikkea ei jaksanut.

Perjantai 29.6.2018: Jäi siis todella pahasti päälle tämä aamupalan kokkaamattomuus ja sama setti kuin torstaina tuli haettua..;Aamupalan ja lounaan välissä dallaspulla, joka jäi kuvaamatta; Lounaaksi kebab salaatilla, meillä on töissä tässä kerroksessa missä istun aina pizza-perjantai kuukauden viimeisenä perjantaina jolloin me tilataan ruokaa läheisestä pizzeriasta; Iltapäivällä lähdin autoileen mun vanhempien luokse pohjoiseen, matkalla söin kinkku-juusto-kananmuna Reissarin, josta jätin toisen kuoren syömättä; Porukoilla pari uutta perunaa, otos jostain grilliboksista lihoja ja salaattia.

Lauantai 30.6.2018: Koko lauantai oli yhtä hulinaa, joten kuvia on tosi vähän vaikka syötyä tuli ihan reilusti eniten koko viikkoon. Aamupalaksi varhaisperuna-punasipuli -munakas rehuilla ja pieni pala Lidlin kauraleipää juustolla ja voilla; Lounaaksi kalasatamasta haettuja itse savustettuja siikoja ja ahvenia, uusia perunoita ja salaattia, kahvilla Brita-kakkua, pieni pala dallaspullaa ja lusikallinen mutakakkua; Välipalaksi pala tiikerikakkua; Olutta, sipsejä, drinkkejä ja lonkero; Yöpalaksi paikalliselta grilliltä kokolihahampurilainen juustolla.

Sunnuntai 1.7.2018: Aamupalaksi Lidlin kauraleipä juustolla ja voilla ja Arlan Metsämarja-jogurttia; Lounaaksi eilisiä kaloja, uusia perunoita ja salaattia ja pieni pala Brita-kakkua; Illalliseksi Mäkkärin autokaistalta Double nacho hampurilainen ilman toista sämpylää ja 2 pakettia Hot wingsejä, yksi Tamperelaisen Mozzarellatikku. 


Sitten ne syödyt kalorit ja makrot:

HH/g prot/g rasva/g energia/kcal
25.6.2018 132 112 155 2359
26.6.2018 87 105 109 1768
27.6.2018 137 107 130 2237
28.6.2018 116 110 120 2004
29.6.2018 58 114 99 1589
30.6.2018 223 110 151 3392 Sis. alkoholi 102 g
1.7.2018 66 113 103 1793

Viikko on ollut taas melko vaihteleva syömisten osalta, eli osittain tosi fiksuja ruokia vaan sitten taas toisaalta ihan hirveetä paskaa :D Saapa nähdä, tämä viikko olis tarkoitus syödä tosi siististi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti