perjantai 13. heinäkuuta 2018

Mäkivetoja!

Osallistun Maikki Marjaniemen Kevyempi kesä -netti valmennukseen ja vaikka en ole ollut siihen kovin tyytyväinen, niin päätin silti tehdä kaikki siihen kuuluvat harjoitukset koska a.) olen maksanut niistä ja b.) mulla ei ole mitään menetettävää. Niinpä lähdin torstai-iltana tekemään valmennukseen kuuluvan mäkitreenin ja tykkäsin kyllä kovasti!

Valitsemani mäki!

Kyseinen treeni oli HIIT-tyyppinen, mistä mä pidin oikein paljon. Jotenkin tykkään tuollaisesta vedetään täysillä lyhyen aikaa -meiningistä. Varsinaisia mäkivetoja en ollut tehnyt koskaan aikaisemmin, mutta joskus mulla oli tapana normi-lenkillä ollessa vetää ylämäet kovempaa vauhtia kuin muuten. Voisin tehdä kyseisen treenin toistekin!

Tuli ainakin hiki :D
Maisemat oli myös kivat, onni on lähijärvi ja hyvät lenkkeilymaastot sen ympäri!

Kunto on kyllä aika huono, sen huomasi erityisesti siitä kun syke ei meinannut laskea treenin jälkeen. Hiukan tuli myös huono olo jälkikäteen. Se tässä huonossa kunnossa on ehkä kurjin juttu, kun siitä liikunnasta ei oikein tule sellaista hyvää oloa vaan vähän niinkuin päinvastoin ja vaatii tosi lujaa motivointia ja itsekuria, että ylipäätään lähtee. Kyllähän se sit helpottais kun saisi sen liikuntarutiinin ja kävis useammin kuin kerran ja kesällä. Sitä odotellessa.

Maksimisyke treenin päätteeksi.

Vajaa 10 min jälkeen syke oli vieläkin tosi korkea eli kunto on tosi huono. Meinasi vähän naurattaa kun kotimatkalla autossa istuessa sykevyö oli vissiin vähän huonosti ja se näytti sykkeeksi 00. Ajattelin, että olipahan treeni kun pumppu lakkasi oikeasti lyömästä :D

Valmennukseen kuului myös tehdä joku terveellinen proteiinipitoinen sorbetti tällä viikolla herkuksi. Koska mä en oikein tykkää jäätelöstä, niin päädyin tekemään sorbetin sijaan smoothien mäkitreenin palautusjuomaksi. Muokkasin smoothien ohjetta hieman omaan ruokavalioon sopivammaksi.

Pina colada smoothie: Purkki ananasta mehuineen, 1 pieni tölkki kookoskermaa, 1 raaka kananmuna ja 1 rkl MCT-öljyä.

Tämä myös oli todella hyvää ja voisin tehdä sen toistekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti