Ystäväni puntari

Kävin Helsingissä tiistai-iltana ja jäin yöksi himaan joten tuli käytyä puntarilla pitkästä aikaa! Aika tarkka oli mun arvio siitä 76-77 kg, vaaka näytti 76,7 kg. Ihme kyllä se ei aiheuttanut mitään erityisempiä tuntemuksia, kuitenkaan se ei tullut silleen yllätyksenä kun näkeehän sen peilistä ja tietää vaatteiden istuvuudesta että mikä se tilanne on. Ylipäätään tänä keväänä ei ole tullut sellaista yletöntä ahdistusta lihomisesta ja vaakalukemista vaan tavallaan sen on vaan hyväksynyt meiningillä että näillä korteilla nyt pelataan.

 Niinpä pystyin helposti ostamaan uuden ulkoilupuvunkin keväällä sen liian pienen tilalle. Ja vaikka se edellinen oli siis ollut reilu silloin pari vuotta sitten ja vaikka tämä uusi oli 2 numeroa edellistä isompi, ei mitään sen kummempaa ahdistusta asiasta. Lähinnä olin tyytyväinen löytööni, joka oli sinä viikonloppuna 60 % alessa.

Uusi ulkoilupuku!

Tiedä sitten onko se hyvä juttu vai ei jos ei saa mitään erityisempiä ahdistuksia ja jos vähän niin kuin tyytyy tilanteeseen.

Ehkä se myös johtuu siitä hitaasta painonpudotustahdista, mikä on vaivannut mua jotain 3-4 vuotta. Onnistuneita laihdutuksia mulla siis tietty on takana kun tätä ikääkin on jo jonkin verran. Ja laihtuminen oli mulle helppoa. Kai totuin siihen, että ei lihominen niin justiinsa, kun aina voi laihduttaa ja homma pelittää hyvin. Kunnes se ei enää pelittänytkään. Tuon 3-4 vuoden aikana olen ollut kunnollisella laihdutuskuurilla 3 kertaa, aloituksia lienee kymmeniä J

Ensimmäisellä kerralla painoin 70 kg laihdutuskuurin alkaessa 2.10.2014 ja 30.11.2014 olen painanut 68 kg ruokapäiväkirjan mukaan eli aikalailla 1 kilo per kuukausi. Tuossa dieetissä pääsin alhaisimmillaan 64 kg painoon. Sitten toukokuussa 2016 osallistuin Lean in five weeksiin ja laihduin 1,5 kg sen viiden viikon aikana ja nyt tosiaan vuoden vaihteen jälkeen olin helmikuun loppuun mennessä pudottanut sen 2 kg. Tosi hidasta on, ja nytkin tänä vuonna ekan kuukauden aikana en laihtunut grammaakaan ja sitten helmikuussa sen 2 kg.

Niin jotenkin kun se alun parin kilon rysäys (edes vaikka nesteitä) puuttuu täysin ja on hyvin tyypillistä, että ekan kuukauden aikana ei tapahdu yhtikäs mitään, niin se motivaation löytäminen on monesti aika vaikeaa. Tai en mä tiedä edes onko se motivaatio vaan ehkä ennemminkin usko koko touhuun. Että kun sitä painoa on pudotettavana 77 kg à 62 kg eli 15 kg niin se määrä tuntuu ihan hirveän isolle. Ja jos tahti on kilo kuussa, niin tuo 15 kg tarkoittaisi oikeasti ~1,5 vuotta laihdutusta. Aika hurjaa.

Menipäs melkoiseksi historiikiksi :D

Syytä en oikein tiedä, ehkä se on se stressi joka on lisääntynyt vuosi vuodelta. Tai sitten ikä. Tai sekin voi olla, että huijaan syömisissä tai syön yli tai ali kulutuksen. Aina välillä laitan ruokia Sulamoon mutta koska mulla ei ole ruokavaakaa (toinen ystävä :D ) mukana niin syödyt määrät on arvioita eli heittoa niissä voi olla.

Eilisen aamupala oli melko hiilarivoittoinen. En viitsinyt ostaa mitään ruokaa Helsingin jääkaappiin pilaantumaan joten hain aamulla työpaikan ruokalasta.

Nyt edellisen kolmen päivän syömiset on näyttäneet tälle:

	HH /g	Prot / g	Rasva / g	Energia / kcal
28.5.2018	54	80	141	1828
29.5.2018	108	87	95	1635
30.5.2018	54	94	67	1220

Mä olen mennyt noi kolme päivää kolmen ruuan taktiikalla mikä näkyy selvästi kaloreissa. Nälkä on kyllä ollut useampaankin otteeseen vaan olen päättänyt selvitä ilman suunnittelemattomia välipaloja ja esimerkiksi napostelua ruuan laiton ohessa. Suunnittelemattomalla tarkoitan sitä, että ehkä jossain kohtaa päätän ottaa iltapäivään sen välipalan ja silloin mietin sen etukäteen enkä osta mitään nakkipiiloa kaupasta ja syö ruokaostosten lomassa.

Eilinen illallinen oli aika ihana! Broileria, salaattia ja paahdettua munakoisoa jukurttikastikkeella. Tamperelainenkin tuumasi että "Oli jotenkin ravinteikkaan oloista ruokaa!".

Stressi

Stressi on aika mielenkiintoinen ilmiö. Duodecimin mukaan "Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät.".

Toisaalta samaisessa julkaisussa lukee ”Liikunta. Säännöllinen liikunta lievittää masentuneisuutta, ahdistusta ja auttaa sietämään stressiä. Samalla itsetunto ja elämänhallinnan tunne vahvistuvat. Muista siis jatkaa liikuntaharrastustasi myös stressaavissa tilanteissa tai aloita sellainen. Voit aloittaa pienin askelin, pääasia että aloitat! Voi myös olla hyödyllistä opetella rentoutustekniikoita, joiden avulla stressaantumisen kokemusta vahvistavia lihasten jännitystiloja voi purkaa.”

Tässä on ristiriita jota mun on hirveän vaikeaa ymmärtää. Että jos stressin määritelmä on se, että on liikaa haasteita ja vaatimuksia ja voimavarat ylittyy, niin ratkaisuksi tarjotaan liikunnan aloittamista. Kun eikö uuden aloitus vaan tuo lisää haasteita ja vaatimuksia ja vaadi voimavaroja?!?

Ja vaikka ei varsinaisesti aloittaisi uutta, niin liikkumaan lähteminen vaatii silti jossain määrin suunnittelua, joka lisää kuormitusta. Sopivat vaatteet joko päälle tai kassiin, salipyyhe, salikortti ja palautusjuoma, kotiavain, auton avain, mistä parkkipaikka kun tulee takaisin himaan. Ja uikkarit on ihan jees jos menee vesijuoksemaan niin ei aina tarvi vuokrata hallin tiskiltä.

Kivilattia oli SmartShakeriä kovempi, iloisesti pulppusi palautusjuoma pukkarin lattialle! 

Tämä tuli mieleen kun luin Hikikinkun blogia laihduttamattomuudesta ja törmäsin kappaleeseen jossa luki ”Odotan innolla sitä aikaa, kun perusterveet elämäntavat eivät vaadi mahdottomilta tuntuvia ponnistelua. Kun energiaa riittää töiden lisäksi johonkin muuhunkin. Kun kaikki perustoimet kokkaamisesta työmatkakävelyyn eivät tunnu saavutuksilta.” ja mä niin samaistuin tuohon. Tuli olo, että kerrankin joku toinen ymmärtää mille tuntuu olla kunnolla stressaantunut, jopa uupunut.

Maalis-huhtikuussa oli jakso kun en käynyt neljään viikkoon ruokakaupassa poislukien lähikaupasta haetut vessapaperit ja kahvit. Ruokailut oli pelkkää ulkona syömistä työmatkalla tai Mäkkärin autokaistaa himassa. Ja kun sitten viimein selviytyy ruokakauppaan ja saa väännettyä makaronilaatikon, niin suoritusta jakaa ylpeänä ympäriinsä ja oikein itsekin hämmästelee "ei hitto mä kokkasin".

Itse en lopulta nähnyt muuta vaihtoehtoa stressin helpottamiseen kuin uuden työn etsiminen ja irtisanoutuminen. Eikä silleen voi yrityksen puutteesta syyttää, sillä yritin pari kertaa keskustella kahden kesken mun tilanteesta siellä ja erinäisiä kertoja julkisesti. Ja monen muun jutun lisäksi yritin myös sitä liikuntaa! :D

Jösses voi ihminen näyttää väsyneelle ja surulliselle. Tää kävely on jäänyt erityisen hyvin mieleen, olin ihan poikki vaan pakotin itseni ylös sohvalta ja kävelylle kun liikkumisesta tulee kerran niin hyvä ja energinen olo ja saa happea ja rasva palaa ja oikein taivas aukenee. Noh ei tullut eikä palanut eikä auennut. Erityisesti kun tuo oli eka kerta kun vedin viime talvena tuon ulkoilupuvun päälle ja totesin lihonneeni niin paljon, että se oli auttamattomasti liian pieni. Mä en saanut solmittua lenkkareita ennen kuin olin avannut housujen napin ja vetoketjun.

Tuntuu ihan täysin sille, että tein oikean ratkaisun. Olo on niin paljon rennompi ja parempi, ei ole kokoajan sellainen möykky rinnan päällä. Ilmeisesti parempi olo näkyy myös päälle päin kun olen saanut spontaania kommenttia kavereilta, ”Sä vaikutat niin vapautuneelle ja iloiselle!”, ”You look happy!” Ja niin mä olenkin J

Tällä hetkellä työpäivän jälkeen jaksaa hyvin mennä ruokakauppaan ja joka päivä on tullut arkikokattua mikä on tosi jees. Eilen jaksoin nousta illalla vielä sohvalta ja siivota vessan ja kylppärin. Kohta kai jaksaa liikkuakin :)

Arkikokkausta viime viikolta, cobb-salaatti!

Uusi aloitus n+1

Heh, aika selvälle tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna toi kirjoittelun loppuminen ja muutos töiden tekemisessä. Aikalailla 2 kuukautta meni suunnilleen normaalia työaikaa tehdessä ja sitten se repesi taas siihen 60 h/viikko meininkiin vaikka työpaikka oli siinä kohtaa uusi. Myös stressitaso nousi aika roimasti. Ja sitä kesti, kesti ihan siihen saakka että vaihdoin työpaikkaa uusiksi.

Marraskuussa alkoi oleen fiilis, että ehkä se työpaikka ei oikein ollut mun mesta ja että ehkä voisi vähän katsella uutta työpaikkaa. 

Varmaan voi kuvitella että millaista aikaa tuo vajaa vuosi on ollut; työreissuja, epäsäännöllistä syömistä, totaalista liikkumattomuutta, sokerin syömistä, mäkkärin autokaistaa… Ja varmaan voi kuvitella millaisessa jamassa mun paino on. Puntarilla en ole päässyt käymään mutta jossain 76-77 kg se varmaan huitelee.

Fiilikseni viime talvelta.

Vuodenvaihteen jälkeen yritin pudottaa painoa vähän niin kuin uudenvuoden lupauksena, ja siinä jossain määrin onnistuinkin, sain kahdessa kuukaudessa painosta pois 2 kg ja painoin helmikuun lopussa 75 kg. Tosiaan mulla on aika hankalaa tuo laihduttaminen, varmaan mulla stressitasot huitelevat sellaisissa lukemissa, että elimistö on sekaisin kuin seinäkello ja painonpudotus on miltei mahdotonta.

Fiilikseni viime keväältä. 

Tein myös toisen uudenvuodenlupauksen, päätin saada uuden työn vuonna 2018 ja niinpä aloitin aktiivisen etsimisen ja hakemisen heti tammikuussa. En tiedä mikä tuuri tai karma tai aurinkopilkut oli oikeassa asemassa, mutta niin vain sain kuin sainkin oikein unelmatyön loppukeväästä!!!

Uuden työpaikan kunniaksi Tamperelainen järkkäsi mulle pienet juhlat!

Toki edessä oli rankka kuukauden irtisanomisaika, ja tietty sain perus stressin-helpotus-super-ebolan ja olin kipeänä reilu 4 viikkoa.

Oli ihan pirun sitkeä tauti.

Mutta nyt olen tosiaan ollut pari viikkoa uudessa duunissa ja pakko kyllä sanoa, että vaikuttaa niin hyvältä. Uusi duuni toi mukanaan myös sen, että asumiskuviot pitää miettiä uusiksi. Nyt olen ollut Tamperelaisen luona ja kulkenut sieltä töihin ja kai tarkoitus olisi muuttaa Tampereelle. Mikä on aika jees <3 Juuri irtisanoin mun Helsingin kodin vuokrasopimuksen, vaan heinäkuun loppuun joudun pakosti sitä asuntoa pitämään. Onneksi myös alan pikkuhiljaa olla parantunut superflunssasta niin nyt on jopa jaksanut miettiä vähän muutakin kuin selviämistä J

Kovasti olen suunnitellut ruokailujen siistimistä ja kuntoon laittoa ja sitten tietty jotain liikkumista. Jos alkaisi tehdä hyviä valintoja ja tekisi niitä paljon. Tyyliin kun on ruokakaupassa töiden jälkeen nälkäisenä niin siinä karkkihyllyllä kävisi sen keskustelun itsensä kanssa, että onko se lakritsa hyvä välipala ja että kannattaako nyt ylipäätään välipalaa ottaa kun kohta on oikea ruoka. Ja sitten alkaisi lisätä sitä aktiivisuutta päiviin pikkuhiljaa, nyt olen siivoillut ja kierrellyt vähän puutarhakauppoja ja silleen. Yhtään ei huvita kuntosalille meno tällä hetkellä vaikka kyllä senkin aika jossain kohtaa koittaa.

Lähinnä vaan nyt niin nautin elämästä just tässä ja nyt. Että ei joka aamu ahdista vaan on ihan vaan normaali heräämisvitutus. Eikä kokoajan tarvi pelätä että koska se taivas tippuu päähän J.