sunnuntai 16. elokuuta 2015

Viimeinen kesälomaviikonloppu :)

Neljä viikkoa meni kyllä yhdessä hujauksessa mutta ihme sinänsä, yhtään ei harmittanut loman loppu. Viimeisestä lomaviikonlopusta piti silti ottaa kaikki irti.
Perjantaina suuntasin ex-tempore Helsinkiin moikkaamaan lomareissulta tulleita vanhempiani. Käytiin Kampissa Memphisissä syömässä. Kesälistalla ollut savu-ananas burgeri oli oikein maistuvaa!

Käytiin myös vähän ostoksilla. Mulla on tietyt vakio-kaupat, joissa on pakko käydä aina Helsingin keskustassa käydessä. Näitä on Kampin Mango, Zara, Orsay ja Object. Nytkään kyseiset kaupat eivät pettäneet vaan mukaan tarttui vähän työvaatteita. Välipalaksi syötiin äitin kanssa kipollinen vadelmia. Nam!

Pienenä 30-v vitsinä isi osti mulle selffie-tikun XD Sillä on tullut vähän leikittyä, mutta varmaan yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa en ole saanut aikaiseksi.

Lauantaina shoppailu jatkui, mutta Tampereen suunnilla. Mukaan tarttui lisää työvaatteita, sekä Leviksen leveälahkeiset farkut 70 % alella o_O
Illalla päädyin shoppailuväsymyksestä huolimatta vähän kaupunkiin. Etkoilin parin viinilasillisen ja yhden oluen verran tuttavapariskunnan luona Lielahdessa, josta siirryimme keskustaan Frenkkelin sisäpihalle Frenckelin viinikylään. Join siellä lasin yllättävän makeaa puolikuivaa Rieslingiä ja söin lautasellisen buffetista hintaan 10 e.


Viinikylässä olisi puitteiden ja viinien vuoksi viihtynyt pidempääkin, mutta todella kylmä ilma ajoi meidät Teerenpeliin. Ihan uskomatonta ajatella, että viime vuonna tähän aikaan oli 30 astetta lämmintä.
Kovin myöhään en kuitenkaan jaksanut kylillä riekkua, vaan lähdin yhden maissa nukkumaan. Tulin pitkästä pitkästä aikaa yöbussilla himaan o_O Aika hämmentävän paljon oli noussut yömaksu Tampereella, kun käteisellä maksettaessa bussilippu oli 6 euroa!
Vaikka lauantaina ei tullut erityisemmin juotua, oli silti sunnuntaina pieni darra. Päätin olla kuitenkaan huomioimatta sitä sen kummemmin ja puolen päivän maissa lähdettiin unikaverin kanssa Fazerin kahvilaan brunssille viimeisen lomapäivän kunniaksi. Olihan se ihana ja hyvän makuinen keikka :) Ihan kaikkea netissä kahvilan sivuilla lukenutta ei kuitenkaan pöydistä löytynyt ja esimerkiksi croissantit loppuivat kesken, joten olisiko ihmismäärä yllättänyt kahvilan henkilökunnan.. Vatsan siellä ainakin sai täyteen (ja melkein ähkyn ;) ).


Brunssin jälkeen vietin pari tuntia sohvalla Netflixiä katsellen. Hiukan takaraivossa pyöri ajatus, että salille olisi mentävä kun se lauantaina jäi välistä. Lopulta sille ajatukselle oli annettava periksi ja vedettävä salikamat päälle. Voin silti tunnustaa, että jalkapäivä pienessäkään darrassa ei ole mikään hyvä idea. Treenaaminen oli ihan puhdasta tuskaa, mutta jälkeenpäin oli ihan sairaan hyvä olo. Kunnon endorfiini-burst! Sitä silti vähän varjosti migreeni-aura, joka ei onneksi lääkkeen nopeasta ottamisesta johtuen kehittynyt päänsäryksi.
Illalla jatkoimme herkuttelu-linjalla unikaverin kanssa. Ostettiin pitkästä aikaa oikein kunnolla kaikkea: sipsiä, karkkia ja popcornia. Niitä nautittiin Netflixin parissa.

Teki kyllä hyvää vähän herkutella, ehkä jaksaa taas dieettaa.. Tai sitten ei, nähtäväksi jää :)
Illalliseksi tein vielä spagetti carbonaraa papu-pastasta.