tiistai 29. tammikuuta 2019

Mitä vaaditaan, että liikunta olisi mieluisampaa kuin sohvalla makaaminen?

Mä olin tässä kipeänä aikalailla tasan kuukauden - joulukuun 13.-tammikuun 13., jonka aikana en liikkunut yhtä kevyttä koiran ulkoilutuslenkkiä enempää. Mä kertakaikkiaan makasin sohvalla kaiken liikenevän ajan ja yritin parantua. Nyt kun en enää oo kipeänä, oon edelleen maannut sohvalla, mutta tällä kertaa oon yrittänyt miettiä, kuinka lähteä liikkeelle.

Mitä vaaditaan, että liikunta olisi mieluisampaa kuin sohvalla makaaminen?

Varsinkin nyt kun ulkona on pimeää, kylmää ja lumista, on mun erityisen vaikeaa motivoida itseä tekemään jotain muuta kuin lepäämään. Tiedättekö, kesällä ulos tuli mentyä oikein riemusta kiljuen, mutta nyt sitä vaan vetää vilttiä kohti korvia sohvan mutkassa villasukat jalassa.

Talvi 2017 oli lumilautailuvuosi! Ostin itselle uuden lumilaudan joululahjaksi, joten jouluna piti päästä Vuokattiin testaamaan sitä! Sillä reissulla tuli todettua ekaa kertaa oikein tosissaan se, että painoa on kertynyt ja kunto on huono kun en päässyt enää selkä-kantilta ylös maasta laudan kanssa vaan on pakko kierähtää aina vatsa-kantille. Maaliskuussa olin viikon Ranskan alpeilla laskemassa, laskin myös osittain suksilla. Laihduin reissussa pari kiloa vaikka söin ja join aika reippaasti, rinteet oli kuitenkin sen verran vaikeita ja osittain huonossa kunnossa, että kulutus mahtoi olla melkoinen joka päivä. Ranskasta jäi niin hirveä lasku-himo, että oli pakko lähteä mun Vanhempien kanssa vielä Ylläkselle pitkäksi viikonlopuksi. Että kyllä talvellakin voi silti todistetusti liikkua paljon...

Järkeilin etten varmastikaan ole ainoa, jolla on hankaluuksia päästä liikkeelle tauon jälkeen ja päädyin vähän googlailemaan.

Oikeasti hyviä vinkkejä löytyi paljon:

  • Lähde liikkeelle rauhallisesti mutta päättäväisesti
  • Tuo liikunta takaisin elämään asteittain
  • Aloita leppoisalla tekemisellä kuten kehonhuollolla
  • On tärkeää tehdä sekä aerobista treeniä, että lihaskuntotreeniä. 
  • On tärkeää löytää sellainen laji, josta oikeasti pitää. 
  • Listaa urheilun hyvät puolet ja toisaalta sen vaatimat uhraukset ja vertaa listoja
  • Perusta liikunta-porukka
  • Aseta selkeä ja saavutettavissa oleva tavoite. Jutun esimerkkinä ollut 3 treeniä viikossa ensimmäisen neljän kuukauden ajan tuntui oikeasti aika järkevälle tavoitteelle.
  • Säännöllisyys korvaa määrän
  • Jos tietää, että on tulossa kiireinen jakso, jolloin ei ehdi liikkumaan, kannattaa keskittyä pitämään syömiset terveellisinä ja lisäämään hyötyliikuntaa
  • Euforian saaminen urheilusta silloin, kun sohvalta nousukin tuntuu rankalta, on utopiaa.
  • Tee työtä tavan muodostamisen eteen
  • Jos kärsii alipalautumisesta, treeniä kannattaa keventää

Treeniputkien aloituksia: Valkoisessa topissa syksy 2015 Porissa Fitness 24/7, Vaaleanpunaisessa topissa 7.1.2016 Raumalla Friskissä, Pantterihuivissa Tampereella elokuussa 2016 hiittejä juosten, Koirakuvassa Tampereella kesällä 2016 Kalevan uimahallilla, Aurinkolasikuvassa huhtikuussa 2017 Tampereella kevyiden lenkkien merkeissä.

Löytyi sieltä silti myös vähemmän hyviä vinkkejä, ja jotkin niistä oli myös aika huvittavia:

  • Leppoisaksi kehonhuolloksi tarjottiin foam rollausta. Jos on ylipainoa sen 20 kg, ylävartalossa heikot lihakset ja peruskunto huono, on foam rollaus kyllä kaikkea muuta kuin leppoisaa. Siinä kun kannattelet ruhoasi tärisevien käsien varassa ja yrität jotenkin epätoivoisesti liikehtiä sen rullan päällä, että siitä olisi edes jotain hyötyä, on lopputulemana ainakin punainen naama ja reilusti poltettuja kaloreita mutta leppoisaksi sitä en kutsuisi :D
  • Liikkua kannattaa kuulemma silloin kun vireystila on korkeimmillaan, jottei liikkumaan lähteminen tuntuisi niin hankalalle. Että aamuvirkulle aamulenkki ja iltavirkulle iltalenkki. Ihan kiva, mutta ainakin tämän aamuvirkun täytyy olla aamun virkeät tunnit töissä eikä jumppaamassa.
  • Oikean lajin löytämisen merkitystä korostettiin monessakin paikassa, mutta sen oikean löytäminen on oikeasti aika hankalaa. Mikä olisi niin mieluisaa, että se saisi nousemaan sieltä sohvalta lämpimän viltin alta?
  • Lihaskuntoharjoittelusta yhdessä jutussa sanottiin, että alkuun liikkeet tuntuu hassuilta, painot raskailta ja lihaksiin sattuu, mutta ENSIMMÄISTEN kertojen jälkeen kroppa alkaa tottumaan, liikeradat ja hermotus vahvistuu ja touhusta alkaa nauttia. Omasta kokemuksesta vaatii joidenkin KUUKAUSIEN sinnikkään treenauksen, että pääsee pisteeseen, jossa kroppa on tuossa määrin tottunut. 
  • Kehotettiin laatimaan varasuunnitelma esteiden kuten pakkasen ja kiireisen työviikon varalle. Varasuunnitelma on jees, mutta entä silloin kun se pakkanen ja kiireinen työviikko on se normi ja jokapäiväinen tilanne?
  • Kiireisen jakson jälkeen jatkaessa liikuntaa kehotettiin asettamaan tavoitteet uudestaan. Veikkaan etten oo ainoa, jolla ne "kiireiset jaksot" on enemmän sääntö kuin poikkeus, ja ainakin omalta kohdalta näkisin tärkeäksi muodostaa tavoitteet lähtökohtaisesti niin, että ne kestäisi myös sen kiireisen jakson ilman muutostarpeita.

Toukokuussa 2016 oli ihan älyttömän hyvä tekemisen meininki LIFW:sissä! 

Yhdessä jutussa oli ihan tosi hyvä toteamus, joka kuvastaan mun tämän hetken suhtautumista liikuntaan täydellisesti: "Liikunnan tulisi olla mielihyvää tuottava asia, joka auttaa irtaantumaan arjen stressistä – ei itse stressiä aiheuttava arjen askare." Mutta kuinka päästä tuohon pisteeseen, jossa se liikunta tuottaa mielihyvää? Tällä hetkellä liikunta (liikkumattomuus) on mulle ihan puhtaasti lisästressin aihe. Jo jokusen vuoden ajat, jolloin mä liikun, mä liikun vain ja ainoastaan siksi, että "niin nyt vaan pitää tehdä" ja ajat jolloin en liiku mä murehdin sitä liikkumattomuutta.

Toisaalta törmäsin myös älyttömään hyvään vähän niinkuin vasta-toteamukseen tuolle ylläolevalle; "Uuden tavan muodostamiseen kuuluu myös se, että välillä ”pitää lähteä”. Kun näitä ”pitää lähteä” -kertoja alkaa säännöllisesti kuitenkin kertyä, kunto kohoaa, ja siitä tulee jaksamista. Liikunnan jälkeen hyvän olon signaalit alkavat lyödä yli väsymyksestä ja uupumuksesta kielivistä signaaleista." Luulen, että mä en vaan ikinä saa sitä riittävän pitkää "pitää lähteä" liikuntaputkea päälle, että se ehtisi muuttua sellaiseksi "ihanaa kun saa lähteä" liikuntaputkeksi.

Jos tuo mun luulo pitää paikkaansa, niin avain sohvalta nousuun olisi yksinkertaisesti siinä, että ottais lusikan kauniiseen käteen ja vaan pakottaisi itsensä nousemaan. Jatkaisi sitä pakottamista vähintään puoli vuotta ja fiilistelisi sitten uusiksi, että vieläkö se sohva tuntuu paremmalle. Ja jos vastaus sittenkin kääntyy sohvan voitoksi, on vika todennäköisesti jossain muualla kuin huonossa itsekurissa tai siinä, että liikunta oikeasti olisi epämiellyttävää.

Että eikai sitten muuta ku salikortti ja rautainen tahto kovaan käyttöön?



sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Ruokapäiväkirja, viikko 2

Vuoden toinen viikko meni myös sairastaessa ja lopulta toipuessa, ja nyt tauti on ehkä poissa. Vuoden toiselle viikolle osui myös vuoden eka työmatka, joka onneksi oli tosi leppoinen kotimaan keikka mun lapsuuden kotikaupunkiin. Lauantaina juhlittiin mun Kummipojan 2-vuotissynttäreitä ja illalla käytiin vielä juhliin tulleen Ystävän kanssa syömässä ja bissellä. Aika kiva viikko siis; näin mun Vanhemmat, oli kivat synttärit ja paranin flussasta :) Painoa viikon 2 jälkeen maanantaina 79,5 kg.

Maanantai 7.1.2019

AppleWatch kulutus 2172 kcal

8:01 Aamupalaa töissä, ruisleipä ilman toista kuorta ja kananmuna.

11:25 Lihapullia, salaattia ja banaani lounaaksi.

15:38 Välipalaksi toi jogurtti, oli tarkoitus syödä myös toi tonnikala mutta unohdin.

20:15 Kanansiipiä SiipiWeikkojen kastikkeella, kurkkua, porkkanaa ja Aurajuustodippiä.

Tiistai 8.1.2019

AppleWatch kulutus 2220 kcal

8:04 Aamupalaa töissä, ruisleipä ilman toista kuorta ja kananmuna.

11:37 Mustaamakkaraa, salaattia ja banaani lounaaksi.

16:32 Välipalaa/päivällistä Helsinki-Vantaalla, ruisleipä lämminsavulohella ja kananmunalla.

22:07 Lidlin kauraleipä juustolla, tomaatti ja keitetty kananmuna ja 3 Talvikonvehtia mun Vanhemmilla. Oli  tsosiaan työmatka mun lapsuuden kotipaikkakunnalle, joten olin yötä mun Vanhemmilla.

Keskiviikko 9.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, akku loppui kesken päivän.

6:44 Aamupalaa mun Vanhemmilla, Lidlin kauraleipä juustolla, kananmuna ja kasviksia.

11:09 Lounasta ruokalassa, possunleike, perunamuusia ja salaattia.

15:37 Lounaalta syömättä jäänyt omena mun Vanhemmilla välipalaksi.

15:56 Kebabia salaatilla mun suosikki kebabilasta <3<3<3

Torstai 10.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

7:43 Munakasta ja kasviksia himassa, tein etätyöpäivän kun kävin lääkärissä flussan takia päivällä.

11:31 Kebabia salaatilla, oli ihan sairaan iso annos, josta jaksoin syödä noin kolmasosan.

17:36 Kanapihviä, salaattia, halloumia ja chilijogurttikastiketta. Oli aika jees!

20:40 Lidlin kauraleipä juustolla, metwurstilla ja paprikalla. Kurkkua, kananmuna ja sokeriton Actimel.

Perjantai 11.1.2019

AppleWatch kulutus 2354 kcal

8:09 Ruisleipä ilman toista kuorta ja kananmuna töissä. Leivässä oli kumma täyte, jotain nautaa ja paprikamajoneesia, oli ihan jees kuitenkin.

11:46 Kanan leike, salaattia, jotain jogurttikastiketta ja päärynä.

17:52 Käytiin SiipiWeikoissa, söin alkuun noita dipattavia juttuja ja sitten 10 kanansiipeä.

Lauantai 12.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

9:53 Herkkusieni-pinaatti-ricotta -munakas ja kasviksia.

~11:30 Kolmasosa mustikka-valkosuklaamuffinsista.

14:57 Kummipojan 2-vuotissynttäreillä, pari palaa pizzaa, mustikka-valkosuklaamuffinssi, pari ruissipsiä täytteellä ja pieni pala täytekakkua.

18:45 Kävin toistamiseen siellä Kummassa, tällä kertaa rakkaan Ystävän kanssa. Alkuun joku vuohenjuustoleipä ja pääruuaksi toistamiseen se vegaaninen kebab, joka oli tosi jees myös toisella kerralla. Join alkoholitonta olutta, sillä Ystävä vietti tipatonta tammikuuta, mitä mä haluasin apinoida. Käytiin myös Konttorilla juomassa alkoholittomat oluet vielä ennen hänen junan lähtöä.

~22:00 Kolmasosa muffinssista. Mä siis leivoin ne, ja niistä jäi muutama ruma jääkaappiin huutelemaan.

Sunnuntai 13.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

10:39 Metwursti-pinaatti-ricotta -munakas ja kasviksia

13:47 Alarivin buffetlounas Thai&Laosista. Parasta oli toi kirpeän tulinen kanakeitto <3<3<3

18:18 Lähi-idän tyyliin maustettuja jauhelihakebakoita, halloumia, salaattia ja paahdettuja paprikoita. Kolmasosa muffinsista jälkkäriksi.

Nyt kun vielä jostain saisi jotain motivaatiota ja jaksamista tehdä itselleen jotain niin olis aika jees. Mä en tiedä mitä siihen vaadittaisiin, että liikkuminen tuntuisi mukavammalle kuin sohvalla lepääminen.


tiistai 15. tammikuuta 2019

Mitä tehdä jos ei pysty tekemään elämäntapamuutosta?

Niin, siinäpä se otsikossa. Jos ennen tammikuun alku oli täynnä erilaisia dieetti-ohjeita ja laihdutusvinkkejä, niin nyt joka paikka tursuaa jenkkakahvojen lailla paasausta siitä, miten ei pitäisi missään nimessä alkaa millekään laihdutuskuurille vaan pitäisi tehdä ELÄMÄNTAPAMUUTOS. 

Tammikuussa kaivetaan salikamat naftaliinistä ja aletaan muuttaa elämää treeni kerralla!

Samoissa elämäntapamuutos -jutuissa mainitaan myös usein, että motivaation pitäisi lähteä halusta voida paremmin, ei missään nimessä mistään ulkoisesta tekijästä kuten ulkonäkösyistä tai halusta mahtua johonkin tiettyyn muottiin.

Vielä jos juttu on oikein fiksu, voi tekstistä löytää pätkän kokonaisstressin määrästä elämässä ja siitä, että pitäisi pohtia onko nyt oikea hetki tehdä se elämäntapamuutos ja miten niitä terveitä elämäntapoja voi priorisoida.

Ilmeesi kun sun piti herää himasta työmatkaputken päälle mutta tulikin muutos suunnitelmiin ja heräät hotellista Belgiasta ja työmatkaputki jatkuu.

Mutta mitä tehdä, jos ei pysty tekemään sitä elämämäntapamuutosta?

Jos puolet ajasta on muiden armoilla sen suhteen milloin ja mitä syö ja toisen puolet istuu lentokoneessa ja neuvotteluhuoneissa? Jos ylipaino häiritsee ainoastaan ulkonäkö-mielessä eikä jossain tulevaisuudessa vaanivasta 2-tyypin diabeteksestä osaa murehtia? Jos se oikea hetki ei todellakaan ole nyt eikä sellaista ole näköpiirissä ja jos kortisolit on olleet pilvissä vuodesta 2015 saakka?

Onko silloin tuomittu olemaan läski?

Tähänkö on tyytyminen?

torstai 10. tammikuuta 2019

Ruokapäiväkirja, viikko 1

Ai että, uusi vuosi ja uudet ruuat! Vai ihan samat vanhat sittenkin? :D Mä jotenkin odotin vuoden ekaa viikkoa ihan sairaan paljon noin niinkun laihdutusmielessä eli syömisten siistimis- ja liikkumismielessä, vaan vuoden ekasta viikosta tuli ihan pannukakku. Toivottavasti tää aloitus ei leimaa mun koko vuotta.

Hassu ajatus sinänsä, enkä oikein edes tiedä miksi musta tuntuu niin tärkeälle aloittaa vuosi "hyvin".

Mutta joo, mun suht hyvässä jamassa ollut tauti took turn for the worse uudenvuoden päivänä ja mulle nousi uudestaan kuume. Ei siis puhettakaan, että olisin pystynyt liikkumaan, hätäseen olen jaksanut nousta sohvalta.

Painoa viikon 1 jälkeen maanantaina oli 80,3 kg, joka johtunee sunnuntaina naamariin vedetystä suolaisesta pizzasta.

Maanantai 31.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

~11:00 Perus viikonloppuaamupalaa, nakkia, pekonia, kananmunaa, kasviksia.

16:46 Hampurilainen ja bataattiranet Nghty Brgrissa, olut ruokajuomaksi.

~20:00 Nachoja, dippikasviksia, skumppaa 7 pientä lasia illan aikana. Vajaa olut. Ei oikein maistunut alkoholi, vissiin oli kuumetta jo illan aikana. Skumppaa kuitenkin join pienen lasillisen aina tasatunnein kuudesta puoleen yöhön. Me on vietetty tuolla samalla porukalla uutta vuotta tosi monta vuotta ja meillä on traditio, että kuudesta lähtien tasatunnein joku pitää puheen ja skoolataan skumpalla. Taustalla täytyy soida Vivaldin Neljä vuodenaikaa Syksyn osa 3. :D

Tiistai 1.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

~12:00 Perus viikonloppuaamupalaa, nakkia, pekonia, kananmunaa, kasviksia.

15:17 Perunasalaattia salsaverde-kastikkeella, höyrytettyjä nakkeja, itsetehtyjä lihapullia, greippi-fenkolosalaattia, blöneriä itsetehdyllä kebab-kastikkeella. Halusin tehdä jotain tyypillistä uuden vuoden safkaa, sillä bileissä ei juuri tullut syötyä.

18:45 Dippikasviksia, juustoja ja oliiveja. Pohdin tätä pitkään, ostaako sipsejä uuden vuoden päiväksi ja syödä huonosti "vielä yhden päivän", mutta lopulta päädyin kasviksiin ja terveellisempään ensimmäiseen päivään.

Keskiviikko 2.1.2019

AppleWatch kulutus 2049 kcal

7:56 Kuumeesta huolimatta menin töihin, jos työläppäri olis ollut himassa, olisin jäänyt itsekin. Ruisleipä ilman toista kuorta ja kananmuna.

11:41 Työpaikan alakerran lounasravintola aloitti uuden vuoden tarjoamalla samaa paskaa kuin viime vuonnakin, ainoastaan hinta oli muuttunut. Tietty ylöspäin. Kalakeitto, jossa ei ollut kalaa, salaattia, leipä reilulla voilla ja appelsiinia.

~14:00 Pieni purkki tonnikalaa

15:05 Lindahlsin Valkosuklaarahka

17:46 Tom yum gai eli kirpeän tulinen thaimaalainen kanakeitto. Ihan tajuttoman hyvää.

19:59 Lidlin kauraleipä paistetulla munalla, juustolla ja paprikalla. Oli (hiilari)nälkä, joten ihana Tamperelainen teki mulle iltapalaksi.

Torstai 3.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

9:23 Tein loppuviikon etätöitä flunssasta johtuen. Kinkku-fetamunakas ja kasviksia aamupalaksi.

13:31 Hain lähikebabilasta kebun salaatilla lounaaksi.

16:51 Koska jääkaapissa oli tiistaisten dippikasvisten seurauksena hervottoman kokoisen kukkakaalin jämät, päädyin kukkakaalimuusiin ja jauhelihakastikkeeseen. Kastikkeesta tuli ihan sairaan hyvää. Voisimpa syödä pastaa. Kylkeen vähän kasviksia.

8:26 Toistamiseen (hiilari)nälkä, joten Tamperelainen keitti mulle kaurapuuroa valkuaisella ja laittoi siihen mustikoita ja banaania. Oli hyvää!

Perjantai 4.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

8:39 Aamupalaksi kinkku-fetamunakas ja kasviksia.

13:00 Mikrotettuna eilistä kukkakaalimuusia ja jauhelihakastiketta. Kai oon muistanut kertoa, että vihaan mikrotetun edellispäivän ruuan syömistä? :D

15:28 Oli nälkä, joten söin pari siivua juustoa, muutaman cashew-pähkinän, pari oliivia ja puolikkaan banaanin.

19:23 Tamperelaisen mieliksi naudan ulkofilepihvi lime-jalopenomaustevoilla, maissi tulisella tuorejuustolla ja tuoresalsaa. Join kaksi isoa lasia punaviiniä.

20:17 Jälkkäriksi itsekeksitty cocktail. Tynnyrikypsytettyä tequilaa, Limoncelloa, sitruunankuori koristeeksi ja lasissa suolareunus. Ihan OK, joskin todettiin Tamperelaisen kanssa, että vaatisi vähän säätöä. Sokerisiirappi voisi olla paikallaan tuossa juomassa.

Lauantai 5.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

9:34 Paahtoleipää tuorejuustolla, kylmäsavulohella, avokadolla ja uppomunalla. Kylkeen kasviksia. Vuoden toistaiseksi paras aamupala <3<3<3 Tamperelainen tuumi, että joulun pyhistä johtuen oltiin syöty meidän normi viikonloppuaamupalaa ihan sairaan usein ja hänellä tuli pekonit jo korvista, joten päädyin tekemään vähän jotain muuta. Kyl vaihtelu virkistää!

13:29 Mitä kummaa, käytiin Kummassa! Aivan ihana ravintola/baari Tampereella. En tajua miten oon voinut missata tuon. Söin alkuun juustoja (?!?) ja pääruuaksi vegaanisen (?!?) pita-vebabin bataattiraneilla. Join lasin punaviiniä ja pienen oluen. Oli ihan parasta. Paras ravintola-löytö pitkään aikaan.

18:13 Akuuttiin tonnikala-himoon tuollaisia tonnikala-kurkku -alkupaloja ja pääruuaksi paistettua tonnikalaa with asian greens. Oli aika jees.

Sunnuntai 6.1.2019

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

10:20 Myös sunnuntaina tein normaalista poikkeavaa aamupalaa, tällä kertaa shaksukaa, johon laitoin kikherneitä, paprikaa, sipulia ja chorizoa. Kylkeen kasviksia. Tääkin oli tosi hyvää!

15:14 Kotipizzaa tuplasalamilla, aurajuustolla ja oliiveilla. Oli ihan jees, joskaan ei niin mieltäjärisyttävän hyvää kuin kuvittelin sen olevan.

Toivottavasti tää tauti hellittäis vihdoinkin. Tuntuu tosi kurjalle, kun en oikein jaksa tehdä mitään.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Ruokapäiväkirja, viikko 52

Oli tarkoitus tehdä ruokapäiväkirjapostaus viikonloppuna jouluviikolta, mutta oon ollut sen verran kipeänä, etten vaan jaksanut. En tiedä mikä mäntti tauti on iskenyt, mutta oon ollut enemmän tai vähemmän kipeänä joulukuun 13. päivästä lähtien. Arvon tässä, että pitäiskö jo mennä lääkäriin, turhauttaa kun oon tosiaan ihan levännyt päiväkausia vaan sillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään.

Noh, tässä näitä ruokia kuitenkin! Paino viikon 52 jälkeen 79,3 kg eli ei mitään joulukiloja :)

Maanantai 24.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

8:43 Saaristolaisleipää juustolla ja noin 2 dl Arlan Metsämarjajogurttia kinkun kuorruttamisen jälkeen. Mulla oli ihan täydellinen ajoitus kinkun paiston kanssa; heräsin omia aikojani 7:30 ja kinkku oli kypsä 7:50 :)

12:59 Riisipuuroa kanelilla ja sokerilla, Lidlin ruispala graavilohella ja vähän kinkkua, joka oli ihan törkyhyvää! Meidän jouluperinteisiin kuuluu syödä joulupuuro puolenpäivän aikaan ja mä oon pitäytynyt tuossa perinteessä nyt nämä kaksi joulua putkeen kun mun Vanhemmat ei oo olleet syömässä puuroa. Joskin mä oijon, teen puuron uunissa kerroskattilan sijaan ja katan tavalliset lautaset Äidin ihanien puurolautasten sijaan, jotka on pakko tiskaa käsin :D

18:24 Jouluaaton päivällinen, kaloja alkuun, mätileipä, itsetehtyä rosollia twistillä, itsetehtyä italiansalaattia, itsetehtyä poro-sienisalaattia ja sitä kinkkua. Olut ja jokunen lasi punaviiniä. Jälkkäriksi pala suklaa-hasselpähkinäkakkua, joka ei vaan ollut se mun onnistunein kakku. Jokunen suklaa yms. karkki, meillä oli jotain perussalmiakkiakin kipossa tarjolla. Myös mun Vanhemmat saapui illalliseen mennessä :)

Tiistai 25.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

8:24 Keitettyä kananmunaa, paahtoleipä graavilohella ja kylmäsavulohella. Jouluaamuna jaksoin onneksi keittää kananmunia.

13:28 Joulun ainoa torttu o_O Huomaa myös mun Isän tyylikäs villapaita!

16:23 Joulupäivän päivällinen, joka syötiin tosi aikaisin pienten lasten aikatauluista johtuen. Alkuruuaksi kaloja ja mätileipä ja pääruuaksi muuten sama setti kuin aattona, paitsi lisäksi vihersalaattia ja poroleikkelettä. Juomapuoli meni samalla linjalla, olut ja pari lasia viiniä. Jälkkärin skippasin kokonaan. Päivän aikana meni muutamia konvehteja.

Keskiviikko 26.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

~8:30 Keitetty kananmuna, paahtoleipä mädillä ja graavilohella. Ei ollut kuvan kuvaa syömisistä koko päivänä o_O

~15:30 Samaa settiä kuin joulupäivänä, lisäksi vähän porkkana- ja lanttulaatikkoa. Alkoholit skippasin, koska lähdin ruuan jälkeen autoilemaan Tampereelle.

~21:00 Himassa Tampereella pala mun aamupäivällä Pohjoisessa leipomaa poro-sienipiirakkaa.

Torstai 27.12.2018

AppleWatch kulutus 1983 kcal

8:58 Viikonloppuaamupalaa, koska pidin vapaata, nakkia, pekonia, kananmunia, kasviksia.

13:45 Hain lounasta Thai&Laosista, alkuun kookoskanakeitto (en kestä, ettei sitä kirpeän tulista versiota ilman kookosta enää saa :((( ), pääruuaksi kanaa sweet&sour, riisiä söin reilu puoli desiä.

18:59 Pizzatorstai?!? Itsetehtyä pizzaa ja pizzeriasalaattia.

Perjantai 28.12.2018

AppleWatch kulutus 2308 kcal

7:56 Perjantaina menin töihin, joten aamupalaa töissä. Ruisleipä ilman toista kuorta ja kananmuna.

11:34 Sushia yms. buffetista. Ei napannut käydä testaamassa, mitä herkkua alakerran lounasravintolassa olisi ollut, joten suuntasin sushille.

~17:30 Pallo Turkinpippuri-jäätelöä Ratinan Roberts coffeessa, näin mun rakasta Berliinissä asuvaa Ystävää <3<3<3 Join myös yhden oluen Moro Sky Barissa.

19:52 Tamperelainen oli kokannut jämäpizzaa!! Sitä siis ja torstaista pizzeriasalaattia.

Lauantai 29.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

10:33 Viikonloppuaamupalaa, nakkia, pekonia, kananmunia, kasviksia.

15:50 Lounaaksi nakkeja ja eineslihapullia ja itsetehtyä coleslawta.

19:31 Kutsuttiin yksi meidän Ystävä meille illalliselle, ja tein alkuun ranskalaista sipulikeittoa ja pääruuaksi kanaa bearnaise-kastikkeella ja tuollaista tomaattilisäkettä. Join pari dry martinia ja pari lasia viiniä.

Sunnuntai 30.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

10:12 Viikonloppuaamupalaa, perussettiin lisäksi paistettuja herkkusieniä.

13:05 Tamperelainen teki ihan sairaan hyviä chilipähkinöitä naposteltavaksi.

15:03 Lounaaksi salaatinlehtitacoja.

17:55 Jämiä jääkaapista eli coleslawta ja kananfile bearnaise-kastikkeella. Huh mä vihaan syödä samaa ruokaa 2 päivää putkeen. Mikrottaminen ei kyllä tee hyvää millekään ruualle :(

~20:00 Noin kuusi olutta. Lähdin yhdelle Likkakaverille saunomaan ja innostuttiin lähtemään likkaporukalla keilaamaan! Käytiin lopulta myös baarissa. Oli ihan sairaan hauskaa!!

Ylimääräiset vapaapäivät teki niin hyvää! Pakko myöntää, että kun pariin vuoteen ei ole ollut yhtään varsinaista lomaa, alkaa totaalisesti olla sen tarpeessa.