perjantai 27. heinäkuuta 2018

Treenikalenteri

Mä olen hajoillut ihan huolella koko tämän viikon lauantaina koittavan muuton kanssa. Tiistai, keskiviikko ja torstai on menneet ihan täysin pakatessa viimeisiä kamoja ja siivotessa, varsinkin sitä siivottavaa on riittänyt. Ja tietty sellaisessa rapeassa 28 asteen sisälämpötilassa. Eniten on harmittanut se, ettei tuosta ihanasta säästä ole voinut yhtään nauttia esim. menemällä uimarannalle vaan ensinnä on mennyt 8 h hyvin ilmastoidussa toimistossa, sitten reilu tunti autossa ja sitten koko ilta hikoillessa sisällä siivoilun ja pakkauksen merkeissä.

Mä olen ehkä ainoa ihminen, joka toivoo, että nämä helteet jatkuu vielä pitkään sillä tajusin ettei mulla ole seuraaviksi viikoiksi oikein mitään pakollisia hommia tai menoja joten voisin vihdoinkin vaan nauttia kesästä. Mä olen oikeasti käynyt rannalla kai toukokuussa viimeksi o_O

Aloin sitten ajatella, että mulla oikeasti olisi mahdollisuus tehdä kunnollinen treenikalenteri ensiviikoksi. Ja siitähän mä olen haaveillutkin. Ja niin mä tein sen ensi viikon osalta! Ja sitten aloin ajatella, että teenkin sen samalla istumalla koko kuukauden osalta. Ja niin mä tein! Kunnes aloin ajatella, että mullahan on tulossa juhlat muualla heti ensi viikon jälkeen perjantaina, jolloin kaikki viikonlopun treenit menee ihan uusiksi :D



Niinpä päädyin takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan, teen treenikalenterin vaan viikoksi kerrallaan. Raportoin sit kuinka hyvin toteutui!



Tuosta kuukauden treenikalenterista voi bongata tuon cross-fitin peruskurssin aina maanantaisin ja keskiviikkoisin, ja todellakin mä ilmoittauduin sellaiseen! On vähän vaarallista kun tälleen kesällä uudessa työssä ei ole ollut mikään kauhea kiire joka päivä, niin välistä tulee bongattua kaikkea mielenkiintoista netistä ja koska mä olen aika impulsiivinen, on tullut myös hankittua kaikennäköistä.. Kyseinen kurssi ei ole "aito" cross-fit -kurssi, vaan sitä kutsutaan kehonpainotreeniksi. Tästä syystä hintakin oli todella edullinen. 

Sinänsä en ole koskaan aikaisemmin harkinnut cross-fittiä, mutta nyt päätin sitä kokeilla ihan mielenkiinnosta ja siitä, että se mainos nyt vaan sattui tulemaan vastaan. On kiva kokeilla pienryhmätreeniä, joka on ohjattu: ryhmäpaine tai ehkä oikeammin ryhmätuki on nyt se mitä kaipaan tähän tekemiseen. Myöskään ei liene huono asia, että ammattilainen katsoo mun kyykkäystekniikan yms. kuntoon.

Mä olen ajatellut vähän niin, että jos en nyt tuolla kurssilla ja ylipäätään omalla treenaamisella, sekä näillä syömisillä saa painoa lähtemään laskuun elokuun aikana, niin syyskuussa otan sitten sen PT:n auttamaan. Mua ei huvittaisi maksaa useita satoja euroja kuussa laihtuakseni, joten siksi käännän nyt vielä nämä viimeisetkin kivet omatoimisessa tekemisessä. Mutta koska toisaalta olen ihan lopen kyllästynyt tähän lihavuuteen ja lihomiseen, olen mä lopulta valmis panostamaan rahallisestikin.

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti