tiistai 7. elokuuta 2018

Treenisuunnitelman toteuma, viikko 31

Tein ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan treenisuunnitelman viime viikoksi sillä pitkästä aikaa oli elämässä niin paljon suunnitelmallisuutta, että se oli ylipäätään mahdollista. Ja aika hyvin tuo suunnitelma tuli toteutettua, oikeastaan yllättävän hyvin!

Hämeenlinnan Ahveniston maauimala toimi vuonna 1952 olympialaisten 7-ottelun uintistadionina ja oli ihan huikea paikka käydä vesijuoksemassa kunnon hellepäivänä!

Suunnitelma:
Maanantai    Vesijuoksu 
Tiistai           Lepo
Keskiviikko Crosstraining peruskurssi
Torstai          Lepo
Perjantai       Mäkitreeni
Lauantai       Lepo
Sunnuntai     Lenkki

Toteuma:
Maanantai    Vesijuoksu 
Tiistai           Lenkki
Keskiviikko Crosstraining peruskurssi
Torstai          Lepo
Perjantai       Lepo
Lauantai       Lepo
Sunnuntai     Lenkki

Treenien määrä pysyi suunnitellussa neljässä, mikä on tosi jees. Tiistain lepo vaihtui lenkkiin, sillä Tamperelainen tahtoi seuraa ja ilomielin lähdin. Perjantain mäkitreeni sensijaan jäi kokonaan tekemättä, sillä yksi meidän Rovaniemellä asuva ystävä oli käymässä Tampereella ja päädyttiin järjestämään pienet grillibileet meillä. 

Tuota meidän lähijärveä kiertää 2 lenkkipolkua, tiistaina vedettiin tuo vasemmanpuolimmainen, joka on pururata-tyyppinen ja sitten sunnuntaina vedettiin ihan järvenrantaa kiertävä lenkki, joka on enemmän luontopolkutyyppinen. Molemmissa on oma viehätyksensä!

Tuo on juuri mun suurin haaste laihtumiselle ja viikkotreenikalenterin noudattamiselle, että olen niin spontaani ja helposti innostuva. Että jos ystävä, jonka oon nähnyt viimeksi melkein vuosi sitten kyselee josko nähtäisiin ja tehtäisiin jotain, niin oon se jonka silmät syttyy innostuksesta ja alkaa järjestää grillibileitä. Eikä silti, mun on toisaalta todella vaikea olla kauhean pahoillakaan tuon treenin peruuntumisesta, koska oli niin kiva nähdä tätä ystävää ja muita, jotka tulivat grillaamaan. Ja ilta oli todella hauska. 

Maisemaa sunnuntain lenkiltä.

Mutta kuten oon sanonut jo aikaisemmin, laihtumiseen tällainen spontaanius sopii kauhean huonosti :)

Crosstrainingin peruskurssin eka treeni oli ihan järkyttävän raskas mun nykyisessä kunnossa ja yli 30 asteen helteessä (tilassa ei ilmastointia). Himassa meni hetki ihan vaan lattialla maatessa ja hengittäessä. Mut kyl silti vähän hymyilytti :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti