sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kesäpäivä Kangasalla

Tiedättekö sellaisia kesäaamuja kun vaan herää aikaisin täynnä tarmoa ja haluaa tehdä ja nähdä jotain uutta? Eikä yhtään haittaa vaikka sää ei ole kuin morsian. Sellainen tuli tänä aamuna ja niinpä hellästi herättelin kolistelin äänekkäästi Tamperelaisen hereille. Hereille kolistelu on taito, jossa mun Mutsi on erityisen lahjakas, se tarkoittaa siis sitä että tahallaan laittaa esimerkiksi aamupalaa niin äänekkäästi että toinen herää. Hommaan kuuluu tietysti pahoitella kauheasti "Voi anteeksi, enkai mä herättänyt?".

Ennen yhtätoista oltiin jo liikkeellä ja ensiksi suunnattiin Laukontorille aikaiselle lounaalle Jörn's Döneriin. Kyllä kesälauantaissa, torissa ja ulkona syömisessä on vaan joku taika vaikkei niin lämmin olisikaan! Pysähdyin myös ihailemaan jonkin puutarhan myyntipistettä, jossa oli tosi hyvä valikoima yrttien taimia. Mulla edelleen pyörii vahvasti mielessä jonkinlaisen yrttitarhan tekeminen parvekkeelle. Jos päädyn sanoista tekoihin sen suhteen, pitää pitää torit mielessä yhtenä hankintapaikkana.

Falafel Döner! Oon kyl niin iloinen, että toi Jörn's Döner on taas Laukontorilla Hämeenkadun sijaan.

Lounaan jälkeen lähdettiin suuntaamaan kohti Kangasalaa ja Haralanharjua ja matkalla kuunneltiin tietysti asiaan kuuluvasti "Kesäpäivä Kangasalla". Maisemat oli kyllä just eikä melkein kuin Pirkanmaan maakuntalaulusta.

Haralanharju.

Sakari Topeliuksen muistomerkki.

Haralanharju.

Haralanharju.

Muuten iltapäivä ja ilta meni rauhallisesti ihan vaan himassa. Oli kyllä niin parhautta!

Uunilohta, uusia perunoita, chili-jogurttia ja vihreää salaattia japanilaisella salaattikastikkeella. Mä olin jo pitkään haaveillut uusista perunoista vaan pää löi ihan tyhjää, että minkä kanssa niitä voisi syödä. Sitten keksin uunilohen!! Tein myös toistamiseen sitä japanilaista salaattikastiketta, joka osoittautui tälläkin kertaa tosi toimivaksi.

Ihan liian harvoin tulee ostettua naistenlehtiä! Varsinkin toi Kauneus ja terveys sisältää aina tosi mielenkiintoisia juttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti