Dieetti vai elämäntapamuutos

Todella paljon on tällä hetkellä juttuja siitä, kuinka painoa pudottaakseen ei oikeastaan pitäisi laihduttaa ollenkaan vaan pitäisi tehdä elämäntapamuutos. Ja kun muuttaa pysyvästi niitä elintapoja ja kuinka niitä ei tarvi muuttaa kuin vain vähän, paino putoaa ihan itsestään tuosta noin vain. Kilot katoaa silmissä ja vaatekaupassa täytyy ravata jatkuvasti hakemassa pienempiä vaatteita. Ja paino pysyy poissa.

Mä en oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Että tavallaan ymmärrän sen filosofian miksi laihdutuskuuri ei kannata ja miksi maltillinen elämäntapamuutos olisi parempi.

Pitäisikö hyväksyä vai eikö pitäisi? Kuva lainattu.

Vaan sitten toisaalta väkisin tulee mieleen, että onko noita juttuja kirjoittavat ja julistavat ihmiset ikinä olleet kunnolla ylipainoisia ja joilla laihtuminen olisi ollut hankalaa. Kun luin tätä Hesarin juttua, niin mua alkoi suorastaan kiukuttaa.

Erityisesti hermoon otti tämä:

” Mikä on turvallinen tahti pudottaa painoa?

”Mahdollisimman hidas. Painon pitäisi laskea enintään puoli kiloa viikossa, korkeintaan kaksi kiloa kuukaudessa.”.

Että jos sitä pudotettavaa normaalipainoon on sen 15 kg, ja jos se laihdutushistoria on sellainen, että vain jättämällä kaikki herkut pois ja syömällä niin, että syöttää kaiken kalorilaskuriin, saa juuri ja juuri pudotettua sen kilon kuussa, niin hiukan iskee epätoivo. Kun tosiaan sen yhdenkin pudotetun kilon eteen on oikeasti ollut tunne, että on saanut tehdä todella paljon töitä. Kun päivästä toiseen astuu siihen vaakalle ja yhtään mitään ei ole tapahtunut. Tai joutuu sulloutumaan 16 tunniksi rankasti muotoilevaan alusvaatteeseen, että mahtuisi vuosi sitten ostettuun jakkupukuun.

Seuraavat aluhousut pitänee tilata Amazonista.

Ja siis kun todellakin sillä 15 kg laihtumisella olisi vasta normaalipainossa (silloin painaisin 62 kg ja olen 163 cm pitkä) ja kehossa olisi vielä reilusti ylimääräistä rasvaa.

Eikä varmaan noita juttuja kirjoittavat ja julistavat ihmiset joudu kuulemaan työterveyshuollosta kommentteja painostaan ja kysymyksiä, että tarvinko kenties apua terveiden elämäntapojen hahmottamiseen.

Toinen juttu on sitten se aika-aspekti. Mun työni on oikeastaan aina ollut organisoitu projekteiksi ja kutsunkin itseäni ammatillisessa mielessä projektinhallinnan ammattilaiseksi hyvällä omalla tunnolla. Olen siis aikalailla orientoitunut siihen ajatukseen, että kaikella tekemisellä on aina alku ja loppu ja niiden kesto on enemmän tai vähemmän määrätty. Mä en myöskään koskaan ole tehnyt elämässäni pitkän aikavälin suunnitelmia vaan olen elänyt niin, että pidän silmät kokoajan auki ja tartun mahdollisuuksiin mitä tulee vastaan.

Niinpä jotenkin koen sen dieetin enemmän omakseni verrattuna että tekisin elämäntapamuutoksen. Laihdutus-projektilla on kuitenkin selkeä alku ja loppu, kestokin voi olla määritelty. On projektisuunnitelma aikatauluineen (liikunta-kalenteri, vapaasyöntipäivät), voi olla budjetti (se uusi urheilukello!!!), riskienhallintasuunnitelma (terassikierrokselle on turvallisempi lähteä kun syö kunnon ruokaa himassa ennen lähtöä), on tavoitteet ja tausta ja viestintäsuunnitelmakin.

Muutenkin elämäntapamuutos tuntuu niin pitkältä ja jotenkin kauhean lopulliselta asialta. Että mistä mä nyt voin tietää miten mä haluan elää 20 vuoden kuluttua. En tiedä yhtään saako tästä ajatuksesta kukaan mitään kiinni, mitä mä ajan nyt takaa. Tavallaan itse näen asian vähän päinvastoin, että laihdutuskuurin aikana voi havaita asioita, jotka on tosi hyviä ja tuo itselle tosi hyvän olon ja ikään kuin vahingossa niistä tulee osa elämää ja arkea. Hyvä esimerkki on palautusjuoman juominen aina salitreenin jälkeen, joka tarttui matkaan toukokuussa 2016 Lean in five weeksistä, nykyään on ihan automaatio että kaapissa on aina joku protskupussi ja että sen jauheen mittaa shakeriin salille lähtiessä.

Tuossa aiemmin mainitussa Hesarin jutussa oli lopussa 5 ohjetta miten pitäisi toimia ja millainen elämäntapamuutos pitäisi tehdä ja neljäs kohta kuuluu seuraavasti:

” 4. Ala syödä kunnon perusruokaa säännöllisesti ja riittävästi. ”

Asiaa on avattu jutussa myös näin:

” Säännöllisyys on syömisessä oleellista. Monilla sopiva ruokailun väli hakeutuu 3–4 tuntiin.”

Niin tuntuisi suorastaan mahdottomalle ajatukselle tehdä elämäntapamuutos ja päättää alkaa syödä säännöllisesti ja erityisesti 3-4 tunnin välein. Siis joo kyllähän se nyt onnistuu kun istun pelkästään toimistolla ja opettelen uusia hommia, mutta kun pääsen vauhtiin, alkaa taas työmatkustus (max 100 päivää vuodessa oli määrä, mistä puhuttiin rekrytointivaiheessa) niin aika hankalalle tuntuu ajatus tuon toteuttamisesta. Joskus myös käy mielessä, että onkohan missään muualla maailmassa ravitsemusterapeutteja tai ylipäätään ihmisiä, joiden mielestä on normaalia aikuisena syödä pieniä annoksia 3-4 tunnin välein.. Ei tarvi mennä kuin Eurooppaan, niin alkaa löytyä melko erilaisia ruokailutottumuksia.

Perusruokaa Amican malliin.

Ehkä siis loppulauseena voin sanoa, että vaikka miten laihduttaminen on out ja body positive on jeejee ja on erikseen älä laihduta –päiviä, niin kyl mä silti laihdutan. Tai ainakin yritän. Ja teen sen oikein dieetillä.