tiistai 13. marraskuuta 2018

Ruokapäiväkirja, viikko 44

Viikon 44 maanantaista lähti liikkeelle kaksi viikkoa kestänyt reissuputki, joka sisälsi niin työmatkoja kuin vapaa-ajan matkojakin. Taisin tuon parin viikon aikana nukkua yhteensä kolme yötä himassa. Koko kahden viikon aikana en kokannut kertaakaan vain söin pelkästään ulkona ellei paria aamupalaa lasketa kokkaukseksi. Osa syömisistä oli vähän parempia ja osa vähän huonompia, niinkuin aina :) Painoa viikon 44 jälkeen maanantaina oli 81,0 kg.

Maanantai 29.10.2018

AppleWatch kulutus 2345 kcal.

7:48 Hotelliaamupalaa pienemmän hotellin malliin Bilbaossa; sämpylä, leikkeitä, jukurtti ja sokerivedellä valeltu croissantti valkohomejuustolla ja kevyt-hillolla. Mua huvitti, että saatavilla oli vain kevythilloa, mutta sitten croissantti oli extra-sokeroitu :)

15:11 Lounasta Bilbaossa, alkuun mustekalan lonkero (!!!) jonkun hummuksen kaltaisen tahnan kanssa, pääruuaksi turskaa ja perunoita ja jälkkäriksi tuollainen hervottoman kokoinen leivos, jonka välissä oli kermaa. Lonkero oli ihan OK ja meni alas ilman ongelmia, kalasta en tykännyt ihan hirveästi ja jälkkäristä jaksoin syödä noin puolet. Join oluen ruokajuomaksi.

16:59 Olut Bilbaon lentokentällä.

21:09 Illallista Madridissa isolla porukalla. Kävi hauska yhteensattuma, olin menossa kahdestaan mun työkaverin kanssa illalliselle kun hotellin aulassa sattumalta törmättiin isoon seurueeseen meidän työkavereita toisesta yksiköstä ja mentiin sitten porukalla syömään. Joku espanjalaisista hoiti tilauksen mallilla jaettavaa ruokaa koko pöytäseurueelle. Tarjolla oli kroketteja, taivaallista tomaatti-tonnikalasalaattia, ilmakuivattua kinkkua, friteerattuja artisokkia, turskaa (tästäkään en oikein pitänyt), naudan pihviä ja suklaakakkua. Ruokajuomaksi punaviiniä. Oli kertakaikkisen hauska ilta!

23:14 G&T jossain drinkki-baarissa vastapäätä meidän hotellia.

Tiistai 30.10.2018

AppleWatch kulutus 2072 kcal.

8:15 Madridissa oltiin isossa business-hotellissa, joten aamupalalla oli kaikkea mahdollista. Söin sämpylän ja leikkeitä ja juustoja ja sitten munakokkelia, pekonia, nakkeja, papuja ja tomaattia. Oli aika jees aamupala, harmi vaan, että oli vähän kiire.

14:39 Lentokentällä hampurilainen, lohkoperunoita, salaattia ja olut. Päivän syömiset oli tässä, lennoilla olisi ollut tarjolla sitä ihmeen riisihässäkkää ja toisella yhtä kasvispastaa, mitä oon syönyt sen sata kertaa KLM:n lennoilla, eikä vaan tehnyt mieli niin jätin sit syömättä. Kun yöllä ajoin Helsinki-Vantaalta Tampereelle, harkitsin pysähtymistä Linnatuulessa ja jonkin ruuan hakemista vaan väsymyksestä johtuva palelu voitti nälän enkä halunnut poistua lämpimästä autosta mihinkään.

Keskiviikko 31.10.2018

AppleWatch kulutus 2242 kcal.

9:58 Sämpylä ilman toista kuorta ja kananmuna töissä. Koska olin vasta 02:30 himassa, menin töihin normaalia myöhemmin ja aamupalakin tuli syötyä normaalia myöhemmin.

11:27 Oli ihan jäätävä nälkä, joten töissä lounaalla jauhemaksapihvi, perunamuusia, puolukkahilloa, salaattia, leipä ja banaani jälkkäriksi.

12:05 Meidän Liettuan myyjä oli käynyt kylässä ja tuonut tuliaisiksi viina-karkkeja! Mä söin tequilan makuisen :D Oli aika vinkeä kokemus tunkea toi suklaa kokonaisena suuhun ja puraista ja tuntea, kun suu täyttyy yhtäkkiä tequilalla.

15:48 Jäätävä nälkä jatkui, joten hain välipala-automaatista Valion tuorepuuroa.

18:07 Edelleen jäätävä nälkä, joten 30 cm Italian BMT subi.

20:06 Yllätys yllätys oli edelleen nälkä, joten raavin kaapeista kaikki jämät kasaan ja tein munakkaan fetajuustolla ja kikherneillä. Syötiin toi Tamperelaisen kanssa puoliksi. Mitä tästä opimme, on kyllä virhe skippailla noita aterioita vaikkei varsinaisesti olisikaan nälkä, sillä mulla näköjään yhden päivän huono syöminen kostautuu seuraavan päivän pohjattomana nälkänä. 

Torstai 1.11.2018

AppleWatch kulutus 2191 kcal.

8:22 Töissä lohiruisleipä ja kananmuna. Hahhahha, oli vissiin edelleen nälkä kun aloitin syömään ilman kuvaamista ;)

11:36 Hernekeittoa, salaattia, leipä, näkkäri ja ohukainen sokerilla torstaiseen tapaan.

15:34 Välipala-automaatti oli tyhjä, mutta olin kuullut huhua yhdellä toisella käytävällä sijaitsevasta karkki-automaatista. Kävin sitten etsimässä sen ja ilokseni huomasin automaatista löytyvän suolapähkinöitä karkkien lisäksi!

17:58 Käytiin Tamperelaisen kanssa siivillä SiipiWeikoissa. Alkuun noita friteerattuja juttuja ja sitten 10 siipeä.

Perjantai 2.11.2018

AppleWatch kulutus 2166 kcal, tosin laitoin kellon käteen vasta iltapäivällä joten todellisuus lienee jossain 2500 kcal hujakoilla.

8:44 Tein perjantaina etätöitä, sillä oltiin lähdössä iltapäivällä Tamperelaisen kanssa Tallinnaan. Aamupalaksi paistettuja munia, pekonia, nakkeja ja kasviksia.

11:56 Tamperelainen haki lounasta Mäkkäristä, söin tuon Maestro-aterian ilman sämpylää ja se oli edelleen aika jees. Tykkäsin myös niistä pippuri-ranskalaisista, mitä en ollut ennen maistanut.

16:48 Laivalla parkkeerattiin vaan suorilta baariin ja aloitettiin viikonloppu. Juomisen lomassa syötiin joku tuollainen kumma kanapiirakka ja nachoja.

22:28 Etsittiin ruokapaikkaa Telliskivestä suht myöhään ja ainoa mesta, jossa oli keittiö auki oli intialainen. Otin jotain lammasta, joka ei ollut erityisemmin hyvää. Joskus kostautuu nämä vähän erikoisemmat valinnat, joku perus kana olisi ollut huomattavasti turvallisempi vaihtoehto. Ruuan jälkeen pyörittiin baareissa Telliskivessä, joka on kyl ihana mesta.

Lauantai 3.11.2018

AppleWatch kulutus 2161 kcal.

12:14 Aamupalaksi munakokkelia, pekonia, nakkeja ja kasviksia. Oltiin tosiaan moikkaamassa yhtä meidän ystävää, joka on muuttanut Tallinnaan. Asunto oli tosi jees ja hyvällä sijainnilla, mutta varustelu oli ehtaa poikamies-tasoa. Kukaan ei ollut kokannut mua ennen, joten siellä ei ollut esim. suolaa ja pippuria ja lautasetkin oli kertakäyttöisiä :)

14:50 Punaviiniä 0,5 litran muovituopista, asunnossa ei todellakaan ollut viinilaseja :D

15:47 Käytiin vanhassa kaupungissa Porgussa syömässä. Söin alkuun jotain kananmaksa-leipää ja pääruuaksi ankanrintaa. Olin sen verran tuhdit sapuskat, etten jaksanut enää jälkkäriä joten otin vain lasin calvadosta. Ruokajuomaksi viiniä.

17:50 Pippurishotti (?) Olde Hansassa. Ruuan jälkeen kierreltiin baareja vanhassa kaupungissa ja sitten jossain kohtaa siirryttiin kiertämään baareja Telliskivessä. Oli kyllä kertakaikkisen hauskaa!!

Sunnuntai 4.11.2018

AppleWatch kulutus 2015 kcal.

~10:30 Aamupalaksi sama setti kuin lauantaina.

13:02 Laivalla päädyttiin buffettiin, kun Megastarin muutkaan ravintola-vaihtoehdot ei oikein houkutelleet. Ja ei ollut yhtään hullumpi vaihtoehto, maisematkin oli tosi jees. Panostin alkuruokiin ja jälkkäreihin, pääruokia en juuri syönyt vaikka jonotin niitä pisimpään :)

18:56 30 cm Spicy Italian subi himassa.

Oli kyllä kiva viikko, tekee niin hyvää nähdä ystäviä ja tehdä viikonloppuisin jotain muutakin kuin nukkua kotisohvalla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti