perjantai 28. joulukuuta 2018

Ruokapäiväkirja, viikot 49, 50 ja 51

Huh on ollut kiirettä, ei ole ehtinyt edes laittaa tänne viikon ruokapäiväkirjoja moneen viikkoon! Mutta nyt näin välipäivinä on aikaa, joten tässä näitä syötyjä ruokia menneiltä kolmelta viikolta! 

Viikko 49

Viikolla 49 oli yksi ylimääräinen vapaapäivä, koska oli Itsenäisyyspäivä ja se oli tosi jees. Painoa viikon 49 jälkeen maanantaina oli 79,6 kg.

Maanantai 3.12.2018

AppleWatch kulutus 2174 kcal

HH 95 g, P 89 g, R 63 g, A 13 g, E 1445 kcal

8:58 Aamupalaa poikkeuksellisesti vasta aamukahvilla töissä, jumitin aamulla sähköpostin ääreen niin, että syöminen siinä sivussa unohtui. Ruisleipää ilman toista kuorta ja kananmuna.

11:30 Lounaaksi jotain kasviswokkia ja salaattia. Ei ollut oikein mistään kotoisin, mutta ainakin oli kevyttä. Jälkkäriksi klementiini.

15:40 Lindahlsin Valkosuklaarahka

18:43 Mikrotettuna sunnuntaista moussakaa ja kurkkua ja tomaattia. Shotti itsetehtyä flunssankarkotus inkiväärijuomaa ja sitten shotti venäläistä vodkaa. Ihan vain flunssan karkotukseen. Mulla nimittäin oli ihmeellinen nielu/kurkkukipu, kipu tuntui vain toisella puolella. Lisäksi mulla oli lämpöä. Imeskelin myös yhden sinkki-tabletin, jota ei ollut tarkoitettu imeskeltäväksi.

20:44 Jäätävä nälkä, joten pieni kaurapuuro valkuaisella mustikoiden ja banaanin kanssa.

Tiistai 4.12.2018

AppleWatch kulutus 2101 kcal

HH 66 g, P 90 g, R 106 g, E 1631 kcal

8:12 Aamupalaksi leipää ja kananmuna, nyt normityyliin koneen ääressä töihin saapuessa. Maanantainen flunssan karkotus toimi ihmeen hyvin, sillä tiistaina mistään alkavasta flunssasta ei ollut tietoakaan.

11:36 Broileria ja salaattia, jälkkäriksi banaani

15:53 Lindahlsin Valkosuklaarahka

18:14 Tulista uunimakkaraa, tuoresalsaa ja puolikas avokado. Tamperelaisen mieliksi tein uunimakkaraa vaikkei ollut maanantai.

Keskiviikko 5.12.2018

AppleWatch kulutus 2435 kcal sis. isompi ruokakauppareissu yms.

HH 130 g, P 94 g, R 129 g, A 56 g, E 2479 kcal

7:59 Aamupalaksi perus ruisleipä-kananmunakombo

11:32 Uunimakkaraa, salaattia ja banaani

20:00 Käytiin Tamperelaisen ja hänen työkaverin ja hänen vaimon kanssa meidän lähiravintolassa syömässä ja sitten parilla bissellä. Oli kiva käydä vähän ulkona ja tavata uusia ihmisiä!

Torstai 6.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

HH 100 g, P 110 g, R 135 g, E 2090 kcal

9:00 Eggs Benedict eli paahtoleivän päällä pekonia, uppomuna ja itsetehtyä hollandaise-kastiketta. Oli ihan tajuttoman hyvää <3<3<3 Mun suosikki-aamupalamunat mut harmittavan työläitä tehdä. Lisätyötä tuli vielä siitä, että onnistuin hajottamaan lasikulhon vesihauteeseen hollandaisea tehdessä ja tuli ihan tajuton sotku ja piti aloittaa ihan alusta.

13:30 Itsenäisyyspäivän lounas: venäläishenkinen mätileipä alkupalaksi, pihvi pippurikonjakkikastikkeella ja mun suosikilla ranskalaisella linssisalaatilla ja jälkkäriksi leipäjuustoa lakkapyreellä. Oli kyl maistuva setti!

~19:00 Piparia valkohomejuustolla ja Mäkkärin Oltermannijuustonapit.

Perjantai 7.12.2018

AppleWatch kulutus 2168 kcal

HH 109 g, P 124 g, R 138 g, E 2211 kcal

8:39 Tein perjantain etätöitä, joten aamupalaa tuli syötyä himassa. Paahtoleipää mädillä ja suolakurkuilla,  paistettua kananmunan valkuaista ja pari kokonaista munaa rullalle heitettynä ja kasviksia.

11:04 Käytiin Tamperelaisen kanssa lounaalla samaisessa ravintolassa, missä keskiviikkona syötiin illallista. Kanansiipiä, pulled porkia, maissia ja salaattia iso lautasellinen buffetista. Oli jees!

19:07 Pizza-perjantai eli itsetehtyä pizzaa ja pizzeriasalaattia.

Lauantai 8.12.2018

AppleWatch kulutus 2646 kcal sis. salitreeni

HH 53 g, P 155 g, R 118 g, A 29 g, E 2126 kcal

9:52 Viikonloppuaamupalaa, nakkia, pekonia, kananmunaa ja kasviksia.

12:41 Lounaaksi sushi-bowl ilman riisiä. Oli ihan sairaan hyvää tonnikalaa <3<3<3

18:34 Hampurilaiset ilman sämpylää, lisäkkeet korealaiseen tyyliin maustettuna. Lisäksi valmis-kimchiä. Ruokajuomaksi 2 lasia valkkaria. Jälkkäriksi yksi pipari valkohomejuustolla.

Sunnuntai 9.12.2018

AppleWatch kulutus 2657 kcal sis. vesijuoksu

HH 109 g, P 119 g, R 151 g, E 2300 kcal

9:30 Samaa viikonloppuaamupalaa kuin lauantainakin

13:53 Tein vähän lisää pizzaa, koska täytteitä oli jäljellä, samoin pizzeriasalaattia oli vielä perjantailta.

14:31 Neljä lakritsa-Dumlea, en vieläkään tykkää näistä mun lapsuuden inhokki-karkeista :D

19:54 Kävin laulamassa Kauneimmat joululaulut Tampereen Tuomiokirkossa ja sieltä palatessani pysähdyin Mäkkärin autokaistalla. Söin 2 pakettia hot wingsejä ja Oltermanni juustonapit. Mä ihan mielenkiinnosta punnitsin yhden siiven ennen syöntiä ja syönnin jälkeen tsekatakseni, pitääkö Sulamon arvio yhden kappaleen painosta paikkaansa. Piti se :D

Viikko 49 meni kyllä ilahduttavan terveellisissä merkeissä, olispa joka viikko tällainen, niin ei mulla mitään paino-ongelmia oliskaan!

Viikko 50

Viikolla 50 vuorossa oli työmatka vaihtelun vuoksi Saksaan, ja pääsin vierailemaan useammallakin joulutorilla, mikä oli ihan parhautta! Lisäksi perjantaina oli pikkujoulut mun Suomen työkavereiden kanssa, jolloin tuli juotua vähän reippaammin. Painoa viikon 50 jälkeen maanantaina oli 79,2 kg.

Maanantai 10.12.2018

AppleWatch kulutus 2186 kcal

8:24 Ruisleipä ilman toista kuorta ja kananmuna

11:31 Ällöttävä kasvispannupizza, salaattia ja banaani. Ällöttävä siksi, että pizzassa oli jotain kasviproteiinia, joka ei maistunut oikein hääville.

16:10 Ruisleipä ilman toista kuorta työpaikan automaatista.

18:07 Broileri tacosalaatti Jumbon Subista. Mä ajoin lentokentälle hotelliin yöksi aikaisen aamulähdön vuoksi, mua on väsyttänyt ihan kauhealla tavalla ettei huvittanut herätä 3:30 tiistai-aamuna. Oli muuten pirun outoa käydä Jumbossa, mä meinaan Helsingissä asuessani kävin siellä tosi usein just maanantaisin töistä himaan ajaessa. Välillä tulee kauhea Helsinki-ikävä.

Tiistai 11.12.2018

AppleWatch kulutus 2832 kcal sis. kävelyä asiakkaalla ja joulumarkkinoilla.

6:09 Aamupalaa hotellissa, karjalanpiirakka ja munakokkelia. Ei ollut oikein nälkä noin aikaisin.

8:27 Toinen aamupala :D Ostin koneessa ruisleipä-smoothie kombon, mikä on takuuvarma valinta.

12:02 Jotain kanaa ja sipulia ja maa-artisokkaa asiakkaan ruokalassa. Heillä oli jotkin Israel-viikot käynnissä ja toi mun annos oli se päivän Israel-annos. Oli tosi hyvää, mutta tosi outoa, ehkä se oli oikeasti jotain israelilaista. Annos tietty oli ihan valtava niinkuin saksalaisissa tehtaan ruokaloissa aina, söin ehkä 1/3 tuosta :D

14:29 Feuerzangenbowle -mukillinen Kölnin Tuomiokirkon joulumarkkinoilla. Kun lähdettiin asiakkaalta, ajettiin Kölnin ohi ja kerroin mun saksalaiselle työkaverille, etten oo koskaan nähnyt Kölnissä mitään vaikka oon siellä työreissulla käynyt, ei ollut aikaa kertakaikkiaan sillä reissulla. Koska meillä oli nyt aikaa, hän vei mut Kölniin!!! Käytiin siellä Tuomiokirkossa, sit kierrettiin joulumarkkinat ja käytiin myös Rheinin rannassa. Oli tosi jees. Join tuota "boolia" ekaa kertaa, oli kyl hyvää! Toi sokeripala oli kasteltu rommissa ja se paloi ja sulava sokeri tippui tuonne mukiin tehden siihen juomaan ihanan karamellimaisen maun.

19:07 Mentiin mun saksalaisten työkavereiden kanssa illalla joulumarkkinoille Aachenissa ajatuksella "ostetaan paljon kaikkia saksalaisia perinteisiä ruokia ja jaetaan ne". Syötiin friteerattuja perunakakkuja omenasoseen kanssa, flamenkuchenia, bratwurstia ja tummaa leipää sian ihralla. Juotiin monta mukillista erilaista glüchweinia. Oli niin ihanaa, noilla toreilla on kyl ihana tunnelma.

Keskiviikko 12.12.2018

AppleWatch kulutus 2477 kcal sis. kävelyä asiakkailla

7:52 Hotelliaamupalaa, sämpylä päällisillä ja munakokkelia

14:02 Pizzaa jossain italialaisessa ravintolassa, oli kyllä hyvä pizza! Oli ihan jäätävä nälkä johtuen tiistain huonohkosta syömisestä ja paljosta kävelystä.

~18:30 Mukillinen glühweinia Atterndornin pienillä joulumarkkinoilla.

19:39 Syötiin työkavereiden kanssa illallista söpön pienen maalaishotellin ravintolassa. Alkuun jotain pateeta (ankkaa?) ja leipää sillä iän ikuisella sian ihralla. Ravintolassa oli tarjolla erillinen hanhi-menu sesongista johtuen ja päädyin ottamaan sekä alku- että pääruuan siitä sillä en usko syöneeni hanhea aikaisemmin. Alkuun söin hanhi-consommeen vihanneksilla, oli todella hyvää. Pääruuaksi söin aasialaishenkisen hanhen rinnan riisin ja jättikatkarapujen kanssa, mikä oli ihan OK. Hanhi maistui ihan samalle kuin ankka. Join useamman oluen ruokajuomaksi.

Torstai 13.12.2018

AppleWatch kulutus 2209 kcal

7:53 Hotelliaamupalaa, sämpylä ja munakokkelia

13:11 Lounasta on the road eli pikaruokaa KFC:ssä. Oli silti ihan vaihtelua ainaiseen Mäkkäriin syödä kanaa. Ei haittais lainkaan jos KFC tulis joskus Suomeenkin.

16:14 Joku falafel-flatbread -juttu lentokentältä Starbucksista. Mulla oli aamulla vähän kipeä kurkku, mut kentälle päästyä mulla oli jo ihan tosi flunssainen ja kipeä olo. Ei oikein ruokakaan maistunut.


Perjantai 14.12.2018

AppleWatch kulutus 2052 kcal

7:40 Aamulla töissä ruisleipää ilman toista kuorta, kananmuna ja banaanijogurtti. Vaikka olin himassa vasta 02:10, oli pakko tulla töihin suht aikaisin koska palaveri. Väsytti ihan sikana ja oli tosi kipeä olo, siksi pikasokeria aamupalalla.

12:12 Riisiä, curry-kanaa, salaattia ja banaani.

14:40 Rasiallinen Terva-Leijonia. Jatkoin huonon ja väsyneen olon korjaamista pikasokerilla.

17:49 Meillä oli pikkujoulut Hämeenlinnassa mun suomalaisten työkavereiden kanssa. Oltiin vuokrattu mökki ja tilattu buffet-ruoka Tasolounaalta. Ja oli ihan käsittämättömän hyvää safkaa!! Tiedättekö, yleensä on kun buffet, siinä on pari jotain sellaista joista ei niin välitä ja jotka on vähän plääh. Niin tuossa setissä kaikki maistui yksinkertaisesti loistavalle. Todella jees. Join pari bisseä, punaviiniä ja konjakin kahvin kanssa. Nappailin Buranaa, jotta jaksoin. Oli silti todella hauskaa vaikka olo olikin aika kehno.

Lauantai 15.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

~10:00 Aamupalaa, nakkia, pekonia, kananmunia, kasviksia.

13:16 Grilliltä noita dipattavia juttuja ja juustohamppari kotiinkuljetuksella. Ei ollut darraa, mut oli sen verran kuumetta, että oli ihan veto pois.

18:20 Broileria, jogurttikastiketta, talvisalaattia ja halloumia. Lisäksi vähän itsetehtyä hummusta siemennäkkärin kanssa. Oli just niin hyvää mille näyttääkin <3<3<3 Sain onneksi tsempattua sen verran, että kävin kaupassa ja kokkasin. Myös Tamperelainen oli kipeänä, joten hänestä ei paljon ollut apua. Miesflunssa kun on vähintään kuolemaksi.

Sunnuntai 16.12.2018

Ei AppleWatch kulutusta, kello ei ollut kädessä.

10:10 Aamupalaa, nakkia, pekonia, kananmunaa ja kasviksia.

15:23 Urheasti vääntäydyttiin jouluostoksille flunssasta huolimatta, jotta viimeiselle viikolle ei tulisi mitään lahjapaniikkia, mutta ei oikein löydetty mitään. Haettiin sit himaan tullessa Fafasta salaattia, otin mun suosikin Meze-salaatin halloumilla.

19:17 Hampurilainen ilman sämpylää ja noita paprikoita. Luulin, että mulla oli nälkä, mut lopulta ei ollutkaan ruokahalua ja söin vain puolet yhdestä pihvistä.

Viikkoon ei tullut yhtään liikuntaa työmatkasta ja flunssasta johtuen :( Harmitti kyllä todella paljon tulla kipeäksi kaiken joulukiireen alla.

Viikko 51

Joulua edeltävä viikko sisälsi vuoden viimeisen työmatkan ja kävin pyörähtämässä Ruotsissa. Ostin kaikki joululahjat tehokkaasti torstain ja perjantain aikana ja lauantaina ajoin pohjoiseen mun Vanhemmille joulun viettoon. Painoa ei ole, sillä en ollut sitä mittaamassa himassa.

Maanantai 17.12.2018

AppleWatch kulutus 2575 kcal sis. kävelyä tehtaassa

10:08 Starbucksin joku croissantti, jonka söin Arlandan lentokentällä kävellessä ulos. Olin suunnitellut syöväni aamupalan koneessa vaan yllätyin aikatavalla, ettei Finskiltä pysty ostamaan mitään Helsinki-Arlanda välillä o_O Herätys oli ollut ennen neljää Suomen aikaan, joten oli jo melkoinen nälkä Arlandaan päästyä.

12:00 Lounas on the road, mut nyt pysähdyin Mäkkäriin. Mun lento oli aamulla tunnin myöhässä, joten en ehtinyt suunnitellusti mun työkavereiden kanssa lounaalle vaan jouduin menemään yksin.

20:02 Kävin yhden mun ruotsalaisen työkaverin kanssa illallisella. Söin alkuun tartar-pihvin, pääruuaksi broileria ja jälkkäriksi vähän tuosta jätski-lakka -annoksesta. Join 2 lasia punaviiniä. Oli hyvää kyllä, erityisesti tykkäsin tuosta tartarista.
Tiistai 18.12.2018

AppleWatch kulutus 1966 kcal

7:55 Hotelliaamupalaa, sämpylä ja munakokkelia. Ja inkiväärishotti, mistä erikoismaininta :D Ei monessa hotellissa taida saadakaan inkiväärishottia. Tässä kohtaa mun flunssa oli aikalailla parantunut.

11:51 Lounaaksi kalaa, perunoita ja salaattia. Oli todella hyvää!

19:10 Subi Spicy Italian täytteellä hotellin sängyssä yövaatteissa :) Lounaan jälkeen mun olo paheni aikalailla, päätä alkoi särkeä ja korva tuli kipeäksi. Muutuin myös uudestaan ihan räkäiseksi. Niinpä hain vaan subin, en jaksanut lähteä mihinkään syömään.

Keskiviikko 19.12.2018

AppleWatch kulutus 2445 kcal

7:17 Hotelliaamupalaa, sämpylä ja munakokkelia.

11:41 Kalaa, perunamuusia ja salaattia. Myös tämä kala-annos oli todella hyvää!

19:29 Ihan kuvottavan paha hampurilainen lentokentällä. Vihaan, kun Finski lentää Arlandan 2. terminaalista eikä vitosesta, missä olisi enemmän kuin yksi ravintola. Join yhden oluen.

Torstai 20.12.2018

AppleWatch kulutus 2507 kcal sis. jouluostosreissu

8:27 Ruisleipä ilman toista kuorta ja kananmuna töissä.

11:31 Hehhheheh, hernekeittoa, salaattia, näkkäri ja ohukainen vadelmahillolla, tietysti! :D

15:46 Sämpylä ja joku ihmeen kookos-banaani smoothie työpaikan välipala-automaatista. Mulla oli tarkoitus ostaa vaan toi sämpylä, mutta toi smoothie herätti niin mun mielenkiinnon, että ostin senkin sitten. Ei ollut lainkaan hullumpi!

21:18 Illallinen ostosreissun päälle, makkaraa, kimchin makuista Rasilaisen hapankaalta ja maustekurkkua.

Perjantai 21.12.2018

AppleWatch kulutus 2384 kcal sis. jouluostosreissu

7:54 Samaa aamupalaa ku aina

11:25 Metwurstipannupizzaa, salaattia ja banaani

13:34 Joku työkaverin ostama kinuski-pulla iltapäiväkahvilla, ei lainkaan hullumpi.

19:06 Jouluostosreissun päätteeksi haettiin sushia Lempi-sushista. Oli ihan just niin hyvää ku aina <3 Saatiin kaikki joululahjaostoksetkin tehtyä Tamperelaisen kanssa! Mä olin ollut ihan extra-kiltti kai, koska sain Tamperelaiselta iPadin!

Lauantai 22.12.2018

AppleWatch kulutus 2047 kcal

9:01 Perus viikonloppu aamupalaa, paitsi ettei meillä ollut oikein mitään tuoreita Tamperelaisen oltua kaupassakäynnistä vastuussa. Nakkia, pekonia, kananmunia, tomaattia ja säilykeherkkusieniä paistettuna.

13:33 Käytiin Tamperelaisen kanssa kebabilla ennen kuin lähdin ajaan pohjoiseen. Oli hyvää!

21:33 Jokunen bisse ja drinksu ja sipsejä mun pienimmän Pikkuveljen, hänen Likkakaverin ja heidän kavereiden kanssa. Käytiin oikein baarissakin o_O Mun Vanhemmat oli Dubaissa joulun alla, joten mä menin heille kokkaamaan ja tekemään muutkin jouluvalmistelut. He tulivat sitten aatto-iltana himaan valmiiseen ruokapöytään :)

Sunnuntai 23.12.2018

AppleWatch kulutus 2401 kcal sis. ruokaostosreissu ja lenkki koirien kanssa

8:55 Aamupalaa mun Vanhemmilla, kauraleipä juustolla, paistettua kananmunaa ja kasviksia. Pari desiä Arlan Metsämarja-jogurttia.

14:23 Ruokaostosreissun jälkeen kävin hakemassa itselleni pizzan, vähän energiaa ennen hillittömän kokkauksen aloittamista :D

22:38 Itseleivottua saaristolaisleipää juustolla iltapalaksi. Kävin kokkailun päälle vielä lenkillä mun pienimmän Pikkuveljen koiran ja sitten hänen Likkakaverin koiran kanssa. Teki hyvää saada vähän happea, vaikka olikin aika kova pakkanen. 
Seuraavassa ruokapäiväkirjassa onkin luvassa jouluruokia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti