Stressi

Stressi on aika mielenkiintoinen ilmiö. Duodecimin mukaan "Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät.".

Toisaalta samaisessa julkaisussa lukee ”Liikunta. Säännöllinen liikunta lievittää masentuneisuutta, ahdistusta ja auttaa sietämään stressiä. Samalla itsetunto ja elämänhallinnan tunne vahvistuvat. Muista siis jatkaa liikuntaharrastustasi myös stressaavissa tilanteissa tai aloita sellainen. Voit aloittaa pienin askelin, pääasia että aloitat! Voi myös olla hyödyllistä opetella rentoutustekniikoita, joiden avulla stressaantumisen kokemusta vahvistavia lihasten jännitystiloja voi purkaa.”

Tässä on ristiriita jota mun on hirveän vaikeaa ymmärtää. Että jos stressin määritelmä on se, että on liikaa haasteita ja vaatimuksia ja voimavarat ylittyy, niin ratkaisuksi tarjotaan liikunnan aloittamista. Kun eikö uuden aloitus vaan tuo lisää haasteita ja vaatimuksia ja vaadi voimavaroja?!?

Ja vaikka ei varsinaisesti aloittaisi uutta, niin liikkumaan lähteminen vaatii silti jossain määrin suunnittelua, joka lisää kuormitusta. Sopivat vaatteet joko päälle tai kassiin, salipyyhe, salikortti ja palautusjuoma, kotiavain, auton avain, mistä parkkipaikka kun tulee takaisin himaan. Ja uikkarit on ihan jees jos menee vesijuoksemaan niin ei aina tarvi vuokrata hallin tiskiltä.

Kivilattia oli SmartShakeriä kovempi, iloisesti pulppusi palautusjuoma pukkarin lattialle! 

Tämä tuli mieleen kun luin Hikikinkun blogia laihduttamattomuudesta ja törmäsin kappaleeseen jossa luki ”Odotan innolla sitä aikaa, kun perusterveet elämäntavat eivät vaadi mahdottomilta tuntuvia ponnistelua. Kun energiaa riittää töiden lisäksi johonkin muuhunkin. Kun kaikki perustoimet kokkaamisesta työmatkakävelyyn eivät tunnu saavutuksilta.” ja mä niin samaistuin tuohon. Tuli olo, että kerrankin joku toinen ymmärtää mille tuntuu olla kunnolla stressaantunut, jopa uupunut.

Maalis-huhtikuussa oli jakso kun en käynyt neljään viikkoon ruokakaupassa poislukien lähikaupasta haetut vessapaperit ja kahvit. Ruokailut oli pelkkää ulkona syömistä työmatkalla tai Mäkkärin autokaistaa himassa. Ja kun sitten viimein selviytyy ruokakauppaan ja saa väännettyä makaronilaatikon, niin suoritusta jakaa ylpeänä ympäriinsä ja oikein itsekin hämmästelee "ei hitto mä kokkasin".

Itse en lopulta nähnyt muuta vaihtoehtoa stressin helpottamiseen kuin uuden työn etsiminen ja irtisanoutuminen. Eikä silleen voi yrityksen puutteesta syyttää, sillä yritin pari kertaa keskustella kahden kesken mun tilanteesta siellä ja erinäisiä kertoja julkisesti. Ja monen muun jutun lisäksi yritin myös sitä liikuntaa! :D

Jösses voi ihminen näyttää väsyneelle ja surulliselle. Tää kävely on jäänyt erityisen hyvin mieleen, olin ihan poikki vaan pakotin itseni ylös sohvalta ja kävelylle kun liikkumisesta tulee kerran niin hyvä ja energinen olo ja saa happea ja rasva palaa ja oikein taivas aukenee. Noh ei tullut eikä palanut eikä auennut. Erityisesti kun tuo oli eka kerta kun vedin viime talvena tuon ulkoilupuvun päälle ja totesin lihonneeni niin paljon, että se oli auttamattomasti liian pieni. Mä en saanut solmittua lenkkareita ennen kuin olin avannut housujen napin ja vetoketjun.

Tuntuu ihan täysin sille, että tein oikean ratkaisun. Olo on niin paljon rennompi ja parempi, ei ole kokoajan sellainen möykky rinnan päällä. Ilmeisesti parempi olo näkyy myös päälle päin kun olen saanut spontaania kommenttia kavereilta, ”Sä vaikutat niin vapautuneelle ja iloiselle!”, ”You look happy!” Ja niin mä olenkin J

Tällä hetkellä työpäivän jälkeen jaksaa hyvin mennä ruokakauppaan ja joka päivä on tullut arkikokattua mikä on tosi jees. Eilen jaksoin nousta illalla vielä sohvalta ja siivota vessan ja kylppärin. Kohta kai jaksaa liikkuakin :)

Arkikokkausta viime viikolta, cobb-salaatti!